Pentti Mattilan blogi Kaikki on mahdollista...

Sukututkimus

  • Tyrnävä
    Tyrnävä
  • Tyrnävän palveluskuntaa mummoni Hulda ja hänen siskonsa
    Tyrnävän palveluskuntaa mummoni Hulda ja hänen siskonsa
  • John ja Hady Mattila Portland Oregon
    John ja Hady Mattila Portland Oregon
  • Jaakko ja Hulda Mattila Tyrnävän Keeterin kankaalla 1926
    Jaakko ja Hulda Mattila Tyrnävän Keeterin kankaalla 1926
  • Toivo ja Juho Mattilan kansakoulu Tyrnävällä 1935
    Toivo ja Juho Mattilan kansakoulu Tyrnävällä 1935
  • Tyrnävän työväentalo 1900 luvun alussa
    Tyrnävän työväentalo 1900 luvun alussa
  • Vaarini äiti Anna Suorsa Tyrnävältä
    Vaarini äiti Anna Suorsa Tyrnävältä
  • Vaarini isä Matti Mattila ja veli Matti Tyrnävällä
    Vaarini isä Matti Mattila ja veli Matti Tyrnävällä

Tekemäni isäni suvun sukututkimus on vielä keskeneräinen. Sukututkimusta olen harrastanut monia vuosia ja saanut apua monelta eri taholta. Isäni suvun tiedot perustuvat Tyrnävän seurakunnan antamiin tietoihin ja Marjaana Kauppisen ja Juha Kärjen keräämiin rippikirjatietoihin Oulun Maakunta-arkistosta. He ovat tehneet myös Viljo Mikanderin esipolvista sukututkimuksen. Heikki Mälliseltä olen saanut Mällisen sukuun liittyviä asioita tietooni. Mannisen sukua koskevat tiedot olen saanut kirkkoherran virastosta, Jorma Lamminmäeltä ja Hiskistä. Ennen sukunimet tulivat talojen mukaan Pohjanmaalla. Tämän vuoksi suvussani sukunimet vaihtuvat.

Toistaiseksi tiedossamme oleva vanhin Mattilan suvussa käytössä ollut sukunimi on Mällinen, mikä on tullut Mällisen talosta Tyrnävältä. Tämän jälkeen sukunimi on vaihtunut sen mukaan missä talossa on suvun jäsenet ovat asuneet aina siihen saakka kunnes sukunimilaki tuli voimaan. Vuonna 1906 sukunimi Mikander muutettiin Mattilaksi, mistä lähtien se on ollut käytössä suvussamme. Viljo Nissilä on yhdistänyt Mällinen sukunimen germaanisiin miehennimiin Melle, Melleko, Mello. Mälliset saattavat olla saksalaisten hansakauppiaiden tai käsityöläisten jälkeläisiä, joita asettui maahamme asumaan. Kesti, hansa, kauppi, saksa, Suomessa keskiajalla oleskelleista ulkomaalaisista kauppiaista käytetty nimitys.

Nissilä, Viljo Johannes (1903-86) oli kielentutkija. Nissilä oli Helsingin yliopiston itämerensuomalaisen nimistöntutkimuksen dosenttina 1948-66 ja suomen kielen (nimistöntutkimus) professorina 1969-71. Hän on suomalaisen nimistöntutkimuksen perustanlaskijoita. Pekka Lyyränen kertoi, että Saksasta on tullut Suomeen Oulun seudulle asutusta Mellen kaupungin ympäriltä, joka on vanha, nykyisin melko pieni hansakaupunki. Jos tuo Mällinen tulee nimestä Melle, olisi siinä jotain yhteyttä. Kun Oulu ei saanut tapulikaupunkioikeuksia 1600-luvun alussa loppui sen käymä kauppa Saksan kanssa.

Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjassa "Sukunimet" (Otava 2000) todetaan mm. Mällinen nimen ydinaluetta on Oulun seutu, jossa siitä on vanhojakin tietoja esim. Per Melline 1569 Pattijoki. Tyrnävällä mainitaan Lauri Mällinen 1648, Temmeksessä Mathias Mällinen 1814. Sara Wacklinin kirjassa "Sata muistelmaa Pohjanmaalta" (Oulun historiaseura ry 1989), jossa on puhetta novellikirjailija Gustaf Henrik Mellinistä, joka on syntynyt Revonlahdella 1803 ja hänen isänsä oli kappalainen Abraham Mellin mahdollisesti samoja Mällisiä joista Mikkosen ja Paikkalan kirjassa puhutaan Mällisen sukunimen yhteydessä.

Mirkka Lappalaisen kirjassa "Suku - valta - suurvalta, Creutzit 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa" (WSOY2005) mainitsee sivuilla 325-326 Mellinin veljekset, jotka kuuluivat vanhaan pommerilaiseen sukuun, jolla oli maata Suomessa, Veljesten isä Bernt Mellin oli Steningessä Sauvossa syntynyt lahjakas soturi. Everstiluutnantti Bernt Mellin avioitui Katarina Creutzin kanssa 1670. "

Saksalainen asutus ja valta olivat 1300 luvulla kasvanut maassamme niin, että kaupunkilain mukaan puolet kaupunkien neuvoston jäsenistä ja pormestareista tuli olla saksalaisia. Viipurissa saksankielinen porvaristo oli johtavana jopa kauas uudelle ajalle asti. Suomen kauppa oli keskiajalla täysin hansan hallussa. Se toi oman leimansa tullessaan, kuten killat ja markkinat.

Birger Sundqvist on todennut tutkimuksissaan "Deutsche und niederländische Personenbeinamen in Schweden bis 1420. Beinamen nach Herkunft und Wohnstätte (Anthroponymica Suecana 3) Lund 1957" keskialasaksankielisistä henkilönimistä, että jo 1400-alkuun tultaessa paikannimistä johdetut sukunimet olivat huomattavan yleisiä saksasta peräisin olevien sukujen yhteydessä.

Vilhelm Thomsen (1842-1927) oli tanskalainen kielentutkija ja toimi Kööpenhaminan vertailevan kielitieteen professorina 1887-1912. Jo koulupoikana hän harrasti kieliopintoja ja omin päin opiskeli mm. suomea. Hän kävi 1867 Suomessa täydentämässä kilitaitoaan ja julkaisi ensimmäisen tutkimuksensa suomalais-ugrilaisen kilitieteen alalta. Suurta huomiota herätti hänen väitöskirjansa "Den gotiske sprogklasses indflydelse på den finske", jossa hän selvitteli itämerensuomalaisissa kielissä tavattavia germaanisia aineksia metodisen tutkimuksen puitteissa. Vuonna 1890 julkaisemassaan teoksessa "Beröringer mellem de finske og baltiske sprog" Thomsen osoitti, että suomalaiset ennen joutumistaan germaanien naapuruuteen olivat olleet kauan kosketuksissa liettualaisten ja latvialaisten kanssa. Tutkimus "The Relations between Ancient Russia and Scandinavia and the origin of the Russian State" ratkaisi kysymyksen Venäjän valtakunnan perustajien kansallisuudesta.

Veijo Saloheimon kirjassa "Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620, Viipurinkarjalaisten sukunimien esiintyminen muualla Suomessa ja lähialueilla liikkuvuuden mittarina"

Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 57 vuodelta 2006 toteaa Mällinen nimestä näin: "Mällinen on kannakselainen suku. Vuonna 1573 mainitaan Muolaassa Lassen autio. Vuonna 1590 asui Uudellakirkolla Olli Mällinen ja Martti Mällikkä Imatran Siitolassa. Mikko Juhonpoika Mällinen karkasi 1614 Valkjärven Tarpilasta Tuuteriin. Lähde Kansallisarkisto KA 5393:9v, 5512:25v, 33, 9658:834v; SRA Östersjöprovinsernas revisionshandlingar vol. 29, Ingermanland:
revisionsprotokoll 1638-39, Nöteborgs län."

Pentti Virrankoski Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia III, Oulu 1973 s. 254: "Toisessa
Limingan sisämaan kylässä Tyrnävällä oli Lauri Siponpoika Mällinen menettänyt, kuten v. 1648 todistettiin, tulipalossa 36 tynnyriä tervaa ja niin paljon tervaksia, että niistä olisi tullut 25 tynnyriä lisää. Luultavasti Limingan sisämaa: Temmes, Tyrnävä ja Ängeslevä, oli 1600-luvun lopulla kohtalaista tervanpolttoaluetta, mutta rannikkokylissä metsän puute on varmasti rajoittanut tervan tuotannon aika vähäiseksi."

Kustaa H. J. Vilkuna kertoo kirjassaan "Viha perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta" SKS 2005: "Tyrnävällä Matti Mällisen talossa venäläiset kiduttivat pääsiäisen aikoihin 1716 Jaakko-poikaa sekä roikottamalla että korventamalla niin, että poika kuoli välittömästi.

Eeva ja Kyllikki Matinollin kirjassa "Tyrnävän seurakunnan historia" (1989) todetaan mm. "Ripeästi ilmaantui uusia, pysyvämpiä, ensiksi kymmenysluetteloon ja vähitellen myös maakirjaan... ja 1610-luvulla ... Kauppi Mällinen." Ja toisaalla "Varhaisin tunnettu
kirkkoneuvosto valittiin kirkonkokouksessa v. 1877, yksi kustakin kinkeripiiristä. Valituksi tulivat Juho Laaninen, Antti Yli- eli Rantakaakinen, Juuso Kirstinä, Olli Mällinen vanhempi... lähde: Kk 6.5.1877 TKA/OMA."

Muita tunnettuja Mällisiä on Rafael Koskimiehen "Otavan historiassa 1890-1918" mainitsema kirjailijanimimerkki K. A. Järvi eli oikealta nimeltään K. A. Mällinen, joka kirjoitti Otavalle vuonna 1891 "Työmiehiä", joka jäi viimeiseksi sillä hänen novellikokoelmaansa ei julkaistu 1892. "Kuka kukin on" kirja vuodelta 1909, Suomalainen Kustannus OY Kansa: K. A. Mällinen eli Kaarlo August Järvi, kirjailija, kansakoulunopettaja Urjalassa vuodesta 1908. Syntynyt 28.4.1869 Oulussa, merimiehen poikana. Ylioppilas vuonna 1889. Vaasan lehden toimittaja 1892, sanomalehtimiehenä useassa lehdessä vuoteen 1900 mennessä. Valmistui Sortavalan seminaarista kansakoulun opettajaksi vuonna 1901, muuttanut Helsinkiin, jossa suorittanut yksittäisiä yliopistotutkintoja.  Julkaisuja: Kuvauksia, Työmiehiä (käännetty ruotsiksi), Puoliluonne, Sanomalehtipoika, kertomuksia, Nousukas, Akilles, Opettaja, Loinen ja kirjojen käännöksiä jne. Puoliso vuodesta 1904 Katri Elisabet Kinnunen (s.1868). Mällinen muutti sukunimensä Vaasassa 14.12.1892 Järwi nimeksi. "Sortavalan Seminaari 1880-1940" kirjassa mainitaan Järvi, Kaarlo August s. 28.4.1869 Oulussa, kuoli 18.11.1942, lapset: Tauno Reino s. 1907 ja Väinö Ilmari s. 1909.

Otavan "Kuka kukin oli" kirjassa mainitaan, että Kaarlo August Järven (Mällinen) vahemmat oli merimies Juho Mällinen ja Kristiina Hedman. Puolison Katri Kinnusen vanhemmat Heikki Kinnunen ja Liisa Tikkanen. Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kastetuissa on merimies Bernhard (Gerhard) Mälliselle ja 32 vuoden ikäiselle Caisalle syntynyt Johan Wilhelm Mällinen 25.6.1837. Merimies Bernhard Mällinen ja piika Caisa Pulchén oli vihitty 21.9.1835 Oulussa. Merimies Bernhard Mällinen kuoli 28.10.1840 Oulussa.Kirjassa "Työmiehiä (Kertomus nykyajan oloista)"

Kuinka meistä tuli kirjailijoita (Suomen kirjailijaliiton julkaisu Otava 1916) lainaus alkaen sivulta 81 (K. A. Järvi): ”Mitenkö minä muka aloin ’kirjoitella’? Se on tavallaan surullisen lystillinen juttu – nyt näin kaukaa katsottuna. Sillä tänä vuonna ja juuri samoina aikoina kuin tätä kirjoitan, on kulunut tasalleen 25 vuotta, kun ensimmäinen tekeleeni ’Kuvauksia’ ilmestyi Edlundin komean kirjakaupan näyteakkunalle… Mutta kirjoitellut minä olin jo sitä ennen sanomalehtiin runoja, novellinpäitä y. m. Kotimaakuntain sanomalehdet K. F. Kivekkään ’Kaiku’ Oulussa ja O. Ansaan ’Pohjalainen’ Vaasassa olivat avanneet palstansa minunkin kyhäyksilleni, ja lähimmässä tuttavapiirissäni tunnettiin jo kyllä minun ’kirjailijanimeni’ ennen kuin ’Kuvauksia. Kirjoitti K. A. Järvi’ pyörähti kirjakauppojen näyteikkunoihin… Kokosin kesällä 1890 muutamia novellinpäitä ja lähetin Helsinkiin kauppaneuvos G. W. Edlundille, joka siihen aikaan oli kai maamme suurin kustantaja… Niinpä ryhdyin kohta ensimmäisestä vastoinkäymisestä lannistumatta kirjoittamaan kahta pontevammin ’Työmiehiä’. Se valmistui kesän kuluessa ja tarjosin sitä ’Otavalle’, joka eli ensimmäistä ikävuottaan. Siellä kohtasin kohta ymmärtäväisen ja neuvovan vastaanoton. Ja ’Työmiehiä’ ilmestyi vielä saman vuoden jouluksi kirjakauppaan kokonaan toisenlaisella menestyksellä kuin aprillikuun ’Kuvauksia’. Yksin Hufvudstadsbladetkin antoi pari palstaa – pelkkää kiitosta, josta oli seurauksena, että se käännettiin ruotsin kielelle… Menin syyslukukaudeksi Helsinkiin opiskelemaan… Olin pannut alulle sittemmin kirjana ilmestyneen ’Työmiehiä’, ja asunnossani Fredrikinkadulla viihdyin paremmin sen ääressä kuin latinan opinnoissa.”

K. A. Järvi e. Mällinen kertoo orvosta Helsingissä konepajassa työskennelleestä raittiista Pura nimisestä nuoresta miehestä. Raittiuden takia hän on työkavereidensa epäsuosiossa ja saa lähteä työpaikastaan syntyneen tappelun vuoksi. Raittiustyömies Pura saa uuden paikan Pohjanmaalta mainitsemattomasta kaupungista uudelta perustetulta konepajalta, jossa Puran työmiehen ura lähtee kukoistukseensa. Kirjan päähenkilö Pura kertoo tehtaanjohtajalle patruunille haluavansa perustaa raittiusseuran työmiesten alennustilan korjaamiseksi. Vaikeuksien jälkeen työpaikalle perustetaan raittiusseura ja kaikki jotka kuuluvat raittiusseuraan saavat 10% korotettua palkkaa. Purasta tulee seuran puheenjohtaja niin kauaksi aikaa kunnes seura ottaa kantaa työväen etuihin työnantajan kustannuksella tapahtuvaksi. Pura löytää tehtaan konttorin piian Sannan ihastuksensa kohteeksi ja raittiusseuran vetäminen jää työnjohtajalle tässä uudessa vaiheessa, mutta Sanna onkin ihastunut konttorin Alfrediin. Sanna saa aviottoman lapsen ja joutuu erotetuksi toimestaan ja hyljätyksi. Tästä tilanteesta Pura pelastaa Sannan ja kirja päättyykin näin onnellisesti, sillä kirjassa kerrotaan, että Pura on itse myös avioton lapsi, jonka äiti kuolee varhain, minkä vuoksi Purasta oli tullut orpo. Lopussa kerrotaan tehtaan johtajan patruunin kuolleen Englannissa liikematkalla jne. Kirjassa kaikki on vähän epämääräistä, sillä siinä ei puhuta henkilöiden koko nimistä taikka paikkakunnista nimillä, onko se ollut vallitseva tapa siihen aikaan. Kirjasta pieni lainaus: "Mennessään lukusaliin kerkesi hän kulkea useankin pääkaupungin kellarin ohi. Ja oli niitä Uudenmaankadun partaalla useampia, mikä kellarin, mikä oluttuvan, mikä anniskelun ja minkin nimisenä. Viinan katku ja haju niistä löyhkäsi lähiseuduille katua, ja kun ovi avattiin, jolloin sinne työntyi sisälle joko joku muurari raitasessa punapohja puserossaan, missä savi ilmasi omistajansa ammatin, tai joku muu työmies tai hampuusi repaleissaan, näki ohitse kulkeva mielellään, että ovi suljettiin, sillä niin vastenmielisen vaikutuksen teki kellarin väestön näkeminen. Sieltä sisältä syöksähti ulos
savupilvi, minkä läpi näki sisällä olijain turpeat kasvot, likaiset puvut ja vielä paksumman aaltoilevan tupakkapilven sisällä huoneessa. - Noiden kapakkain takia saavat raittiitki kärsiä, mietti Pura."

Muita tunnettuja Mällisiä on Antti Mällisen poika Aapraham Antinpoika Ojanperä. Ojanperään Liminkaan tuli rengiksi Antti Mällinen, talollisen poika Tyrnävän Kolmikannan Mälliseltä. Hänen kanssaan Maria Ojanperä solmi toisen avioliittonsa ja Antti Mällisestä tuli Ojanperän isäntä ja Ojanperä sukunimeltään. Antti Antinpoika Mällinen, Ojanperä , s. 21.9. 1825 Tyrnävä, k. 26.5. 1858. Muuttanut: Liminkaan 21.9.1846. Puoliso: Vihitty 18.8. 1846. Maria Juhontytär Ojanperä, Näppä eli Keränen, s. 2.7. 1822 Liminka, k. 24.6. 1858. 1. puoliso Antti Näppä Limingasta. Lapset: Riitta Antintytär Ojanperä, s. 12.3. 1847 Liminka, Antti Antinpoika Ojanperä, s. 16.2. 1849 Liminka Juho Antinpoika Ojanperä, s. 27.11. 1850 Liminka, Heikki Antinpoika Ojanperä, s. 1.1. 1853 Liminka, k. 1882, Anna Antintytär Ojanperä, s. 16.8. 1854 Liminka, k. 16.8. 1933 ja Aapraham Antinpoika Ojanperä, laulaja, laulunopettaja, s. 16.9. 1856 Liminka, k. 26.2. 1916 Liminka.

Aapraham Ojanperä oli liminkalaisten oma orpo paimen- ja laulajapoika. Ojanperän lahjakkuuden ollessa ilmeinen, niin pitäjäläiset keräsivät varoja lähettääkseen hänet Jyväskylän seminaariin, jossa hän joutui loputtomiin esiintymisiin mm. näyttämöllä. Päästyään seminaarista 1878 olisi Ojanperä saanut yhdistetyn lukkari-urkurin ja opettajan viran Lohtajalta, mutta ei ottanut sitä vastaan. Hän tahtoi päästä näkemään maailmaa ja kuulemaan säveltaiteen suurluomuksia, kehittämään itseään ja laulutaitoaan. Jo seuraavana syksynä hän sai laulunopettajan toimen Helsingin Suomalaisissa kansakouluissa ja jatkoi lauluopintojaan. Ensiesiintyminen tapahtui Helsingissä 16.2.1879 Suomalaisessa Teatterissa laulunäytelmässä "Laululintunen".

Toivo Hyyryläinen on kirjoittanut kirjan ”Polkuja – Pohjoissuomalaiseen kulttuurihistoriaan artikkeleita, esitelmiä ja kirjoituksia 1979-2010” (Yli-Iin seurakunta 2010), josta lainauksia alkaen sivulta 101, jossa puhutaan kansankirjailija Juhana Kokosta (s.12.3.1856, k. 15.9.1926), joka on viettänyt elämänsä Limingassa, Iissä ja Oulujoen partailla. Juhana Kokko lähti Limingan Nurkka-Tuorilasta Jyväskylän seminaariin yhdessä Ojanperän Aapon kanssa vuonna 1874. Valmistuttuaan opettajaksi hän oli opettajana Kiteellä vuodesta 1878, Ylivieskassa vuodesta 1880, Iissä vuodesta 1881 ja Oulujoella vuodesta 1897 alkaen. Eläkevuotensa hän vietti poikansa Mauri Kokon luona Raution ja Lumijoen pappiloissa. Juhana Kokko julkaisi kaikki kolme pääteostaan Werner Söderströmin kustantamana viiden vuoden sisällä 1888-1891 ollessaan Iin Haminan (Kauppilan) kansakoulun opettajana (1888-1897). Esikoisteos Kölliskö oli kuvaus kirkollisuuden ja lestadiolaisuuden kohtaamisesta kansan parissa. Räisäspoika kuvaa köyhyyttä lieveilmiöineen nimihenkilö ruotipoika Antti Räisäsen vaiheissa. Viimeinen teos Kruunun metsissä kertoo kruununtorpparien alistetusta asemasta. Paikallisesti kirjojen tapahtumat sijoittuvat Ii- ja Oulujokivarsien kyliin ja Liminkaan. Tutkimuksessaan Juhana Kokon tuotannon sosiaalihistoriallisten lähtökohtien heijastuminen teoksiin Helvi Linna (1979) on ansiokkaasti osoittanut ne paikalliset sosiaalihistorialliset tekijät, joista kirjailija on ammentanut aiheensa. Iissä ollessaan Juhana Kokko kirjoitti ahkerasti artikkeleita, maaseutukirjeitä ja jopa pääkirjoituksia K. F. Kivekkään Kaikuun siirtyen myöhemmin avustamaan Louhea kaunokirjallisella aineistolla. Vuoden 1951 Bibliophilos-lehdessä on luettelo kirjailijan tuotannosta 28 nimikkeineen, joukossa novelleja ja muistelmia. Professori Viljo Tarkiainen arvioi Juhana Kokon kirjailijalaatua teoksessaan Kansankirjailijoita katsomassa (1904). Oulun maakunta-arkistossa on Juhana Kokon laaja arkisto tutkijoiden käytössä.

V. Tarkiainen ”Kansankirjailijoita katsomassa” (Verner Söderström Osakeyhtiö 1904) lainaus sivulta 30 (Juhana Kokko): ”Tämä Kokon suku on peräisin Simon pitäjän Bengtilästä. Sen alkajaksi mainitaan erästä isonvihan aikaista venäläistä kersanttia Juhoa, joka muka olisi ollut kotoisin Uhtuasta Venäjän Karjalasta ja liikanimeltään Sussari. Mutta hän eli kirkonkirjojen mukaan vv. 1709-92, eikä siis voinut olla ainakaan kersanttina mukana isossavihassa. Työmiehiä olivat seuraavat polvet kaikki tyyni, vankkaruumiisia, vanhaksi eläneitä. Minä Juhana Heikinpoika Kokko, olen tuosta esi-isästäni viidettä polvea. Isäni, Heikki, eli vv. 1813-97. Äitini Maria oli sukujaan Kramsu, luultavasti samaa liminkalaista pohjaa runoilija Kaarle Kramsun kanssa. Äitini äiti taas oli Schulineja, ja sieltä kautta oli hänessä Franzénien sekä Wacklinien verta ja ihastusta kirjailijoihin. Äidin sukupohja kai on minullekin antanut hiukan kirjailijataipumusta. Äitini eli vv. 1820-89. Minä synnyin maaliskuun 12 p:nä 1856 Limingassa ja olin neljästä veljeksestä järjestyksessä kolmas… Näin kuluivat onnellisesti elämäni ensimmäiset ajat, mutta tulivat sitten 1867:n tienoilla katovuodet suruineen ja ryöstivät minulta, niin kuin monelta muulta, rakkaan lapsuuden kodin, jossa olin oppinut ensimmäiset rukouksenikin. Kotini oli siihen aikaan niin köyhä, ettei minulla ollut kerran muuta kuin kaksi paidan suikaletta… Olen vain joskus kirjoitellut, koska se on minua huvittanut, ja huvittanut olisi minua kokeilla enemmänkin, mutta perheen isänä – (avioliitossa Onnia Durchmanin kanssa syntynyt neljä lasta) – en ole koskaan rohjennut riistäytyä irti muista toimista ja kokeilla ammattikirjailijana.”

Kuinka meistä tuli kirjailijoita (Suomen kirjailijaliiton julkaisu, Otava 1916) lainaus alkaen sivulta 98 (Juhana Kokko): ”Kuuden tai seitsemän vuoden vanhana tulin sitten ’mamsellinkouluun’, jossa kävin viisi vuotta. Oikeastaan oli tämä koulu herännäisyyden historiassa tunnetun Maria Elisabeth Berghin koulu. Tuossa koulussa kävi meitä usein tervehtimässä myöskin ’mamsellin’ veli, Limingan rovasti, jumaluusopin tohtori J. I. Bergh, jonka silmistä rakkaus lapsiin säteili… Seminaariaikanani ja sitä seuraavina vuosina minuun sitten juurtui silloin niin kauniisti orastava kansallinen ja isänmaallinen tunne, sekä Uno Cygnaeuksen luoma kansanvalistusihanne. Näitä jaloja tunteita hedelmöitti vielä serkkuni ja koulutoverini Abraham Ojanperä ympärille kerääntynyt laulava sukulaisparvi sekä yhä läheisemmäksi käyvä seurustelu maisteri, sittemmin fil. tohtori Julius Berghin (Lylyn) kanssa,”

Merimiehen ystävässä 1904:192 ollut tieto: Mällinen Frans Oulu, kuoli 7.9.1904 rintatautiin laivassa lähellä Puget Soundia, Wash. n. 33 v. vanhana, mutta ei ole tietoa onko samoja Mällisiä.

Kansallisarkiston documenteista löytyi tällaisia tietoja Oulun Mällisistä: Suutari Juho Heikki Heikinpoika Mällinen s. 25.12.1899 Oulussa ja hänen isänsä työmies Heikki Mällinen. Heidän osoitteensa on ollut mökissä Alalaanila no 20 Oulu. Juho Mällinen oli ollut töissä Törmäsen jalkineliikkeessä 2 vuotta. Kalastajaperhe Mällinen Oulujoen Koskelan kylän torpasta. Isä Juho Pekka Mällinen ja äiti Liisa Mällinen, pojat Pekka Aleksanteri Mällinen s. 13.3.1893 Oulujoella, käynyt koulua 6 luokkaa ja Jouko Väinö Mällinen s. 1.8.1890 Oulujoki. Jouko Väinö asui omassa torpassa Liedendahlin maalla ja oli ollut töissä Aktiebolaget ULEÅ:n höyrysahalla 8 vuotta ja eronnut omasta pyynnöstään 1914. Helsingin Sanomissa 16.8.1905 no 188 oli uutinen: "Maanviljelijä Albert Mällinen kuoli t. k. 10 pnä omistamallaan Mällisen tilalla Paavolassa. Vainaja oli 67 ikävuodeltaan ja jos on vanhimpia isäntiä Paavolassa. Hän oli tunnettu erittäin siivoluontoisena ja miellyttävänä henkilönä. Vainaja jätti jälkeensä vaimon, 2 poikaa ja tytärtä."

S. Ilmosen kirjassa "Amerikan suomalaisten historia III, Yhdysvalloissa ja Canadassa olevat suomalaiset asutukset" (Hancock, Michigan USA 1926) sanotaan, että Washingtonin osavaltiossa Kalamassa Columbia -joen rannalla asui vuoden 1926 tienoilla monia kymmeniä suomalaisia maanviljelijöitä, kuten S. Mällinen Tyrnävältä. Siirtolaisinstituutin kotisivulla passiluettelohaun tuloksen mukaan kyseessä on Sakari Erkinpoika Mällinen syntynyt 16.11.1876, jonka kohdemaa oli Amerikka. Carole Johnsonilta saamani tieto Border Crossings: from Canada to U.S., 1895-1956 kertoo, että 24 Apr 1900 oli 28 vuoden ikäinen (s. 1872) miespuolinen Mällinen eli Amerikassa sanottuna Mallinen saapunut Vancouver laivalla Quebeciin. Laiva oli lähtenyt Liverpoolin satamasta Englannista.

Leastadiolaiset olivat Amerikassa perustaneet Apostolis-luterilaisen seurakunnan. Pekka Raittilan kirjassa "Lestadiolaisuus Pohjois-Amerikassa vuoteen 1885" (Suomen kirkkohistoriallinen seura 1982), jossa lainataan Amerikan suomalaista lehteä 5.12.1879 nro 23 (Kertomus matkoista ja toimista Suomalaisten asuinpaikoilla, Minnesotan valtiossa) Takkisen matkatoverista Mällisestä: "Takkisen toverina oli Allouezissa asuva Aapo Mällinen". Matkakertomusta lainattiin Suomenkin lehtiin, kuten Keski-Suomi 1880 nro 1. Allouezin kaivoskylä sijaitsi 6-7 kilometriä Calumetista pohjoiseen ja sinne rakennettiin 1876 vähäinen kirkko.

Takkisen kirjeet on julkaistu: Johan Takkinen "100 kirjettä ajalta 1874-1892" Vanhinten kirja 2, Tampere 1966, jossa olevassa kirjeessä "J. Takkinen Kristilliseen kuukausilehteen N:o 11-12 1884 Kirje Ameriikasta" mainitaan, että Dulutissa on kristillisyys ja papin toimia toimittaa Aapram Mällinen.

Uuras Saarnivaaran kirjassa "Amerikan laestadiolaisuuden eli Apostolis-luterilaisuuden historia" (National Publishing Company painossa Ironwoodissa Mich. 1947) on sivulla 290: "Saarnaajia, jotka ovat kuolleet ennen suurseuralaisuuden ja heidemanilaisuuden eroa tai jotka eivät ole tehneet selvää ratkaisua puoleen tai toiseen: Mällinen Abraham, Thomson, Minn. syntyi 18.4. 1852 Tyrnävällä. Tuli Amerikkaan 1872. Oli vv. 1883-1911 Thomsonin seurakunnan opettajana. Abraham Mallinen kuoli 1.8.1911 Thomson Township MN ja poika Abraham Mallinen kuoli 4.9.1920 ja haudattiin 22.9.1920."

Carole Johnsonilta Minnesotasta ja Alicia Koski-Marshallilta Minnesotasta olen saanut apua Abraham Mällisen vaiheiden selville saamiseksi, eli Minnesotan Territorial and State Censuses
1849-1905 kertoo Abrahamin olleen farmari, jolla oli vaimo Mary E Mallenen, koska Mällinen sukunimi on muuttunut Amerikassa Mallinen - Mallenen muotoihin. Avioliitto on solmittu vuonna 1877. Mary E. (Lizzie) Mallenen on syntynyt toukokuussa 1859 ja kuoli 20.3.1933 Carltonissa, vanhemmat norjalaissuomalaisia ja Mary oli tullut Amerikkaan 1872. Vuonna 1900 he asuivat Thomson Villagessa, Carlton Minnesotassa. Lapsia Abrahamilla ja Maryllä oli Michiganissa syntynyt Eveliina ja Hilda joka oli syntynyt Minnesotassa, August Mallenen, Lizzie Mallenen, Abram Mallenen s. 1889 ja k. 4.9.1920, Miariam Mallenen, Benjam Alexander Mallenen s. 13.3.1895, Ester Mallenen ja Jennie Mallinen. August Mallisen vaimon nimi on Jennie L. Mallinen ja heillä seuraavat lapset vuonna 1930: Erland A. Mallinen 10 vuotta, Martin A. Mallinen 8 vuotta, Mildred E. Mallinen 6 vuotta, Hazel E. Mallinen. August Mallinen on ilmeisesti perheineen muuttanut myöhemmin Californiaan. Marie (Mary) Mallisen jäätyä leskeksi, niin tilalla toimi ilmeisesti renki Jacob Vanhala. Californian Death Index vuosilta 1940-1997 on monia Mallisia (Mällisiä) ja kirkon hautaustiedoista löydettyä tietoa: http://eskoapostolic.org/cemetery/recordssearch.asp

Juho Takkinen (23.10.1838-13.2.1892) oli kotoisin Kuusamon Posiolta, jossa oli aloittanut saarnaajan työn. Johan Takkinen avioitui vuonna 1884 Eeva Karoliina Sakarin (s. 3.7.1855) kanssa Ameriikassa. Aapeli Saarisalon kirjassa "Laestadius Pohjolan pasuuna" (WSOY 1970) sanotaan Laestadiuksen saarnoista: "Mutta silloin alkoi väkeä virrata kirkkoon, se tuli aivan täyteen! Ja siellä ihmiset joutuivat valtaviin liikutuksiin aivan kuin kirkko olisi ollut täynnä mielipuolia! Mutta kun he tulivat kotiin, oli heidän ymmärryksensä tallella! Muutamien tyhmyrien järki jopa selveni. Mutta toiset alkoivat nähdä kummallisia näkyjä ja ilmestyksiä."

Oulun maakunta-arkistossa on Teuvo Sakari Mällisen arkisto. Mällinen, Teuvo Sakari (1940-2001), lehtimies, valtiotieteiden maisteri. Mällinen toimi sanomalehti Kalevan päätoimittajana 1977-2001.

Eila Lahti-Argutinan kirjassa ”Olimme joukko vieras vaan. Venäjänsuomalaiset vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun” Siirtolaisinstituutti Turku 2001. Lauri Antinpoika Mällinen s. 1903 Suomi OL Ruukki, loikkasi Neuvostoliittoon 1932, tuomittu 1932 karkotettavaksi Siperiaan, asui Omskin alueen Gorkin piirissä Astyrovka 157 valtiontilalla työläisenä, vangittu 28.2.1938, tuomittu 22.10.1938 kymmeneksi vuodeksi leirille Vladivostokiin, maine palautettiin 17.6.1989 Omsk. Mällinen Eino Henrik Joukonpoika, s. 23.1.1904 OL Temmes, loikkasi 1932 Neuvostoliittoon ja asui Karjalan Prääsän piirin Patojärvellä metsätyöläisenä, vangittu 23.6.1938, tuomittu 21.9.1938 § 58/6, ammuttu 26.9.1938 Petroskoissa, maine palautettu 29.4.1958 Petroskoissa.

Sukuumme kuuluu myös Tyrnäväläiset Mikanderit. Mikanderin sukuhaaroja on ainakin kolme, jotka ovat täysin erillisiä sukuja olematta toisilleen sukua lainkaan. Tunnetuin Mikanderin suku lienee Sipoon Mikanderit. Kansallisarkistossa löytyy tietoa Säämingin Mikandereista, eli Hjalmar Johan Mikanderin (s. 1862 – k. 1948) henkilöarkisto. (Petter Mikander oli Säämingin Mikkolanniemestä tullut kouluun Mikkolaisena, mutta siellä oli opettaja Jacob Ståhle muuttanut nimen Micanderiksi).

Hjalmar Johan Mikanderin arkisto sisältää tietoa vuosilta 1883- 1942 ja hän kuuluu taas eri sukuhaaraan, kuin tämä Tyrnävältä lähtöisin oleva suku. Kannuksesta löytyy myös runsaasti Mikandereja, joista ei ole tietoa mihin Mikandereiden sukuun kuuluvat. Tyrnävän Mikanderit saivat alkunsa, kun veljekset Matti Henrikinpoika Matilainen s. 1810 ja Heikki Henrikinpoika Matilainen s. 1814 aloittivat nikkarin opinnot Oulussa. Saatuaan nikkarin opinnot päätökseen ryhtyivät he ammattia harjoittamaan. Matin palattua kotipaikkakunnalle ja Heikki veljen muutettua vähäksi aikaa Pietariin ja sieltä Savonlinnaan, jonne suku asettui pitkäksi aikaa. Ammatinharjoittajalla tuli olla ruotsinkielinen sukunimi. Mistä lienevät keksineet sukunimensä.

Sigfrid Sirenius kirjoittaa kirjassaan "Ihmisiä joilta sain, Muistelmia elämästäni vuosisadanvaihteen molemmin puolin" (Tammi 1965) jossa todetaan Mikandereista seuraavasti: "Toiseksi suosituin oli Albin Hilarius Mikander, 'Mikko paraplyymis' kans', jota 'toimituspappina' useimmiten näki yksinään vossikan 'roskissa' istuen ajavan Skanssia kohti hiljaa kulkevissa 'prosesseissa' eli ruumissaatoissa. Hän oli vikkelä, pienenläntä, 'pulisonki'-partainen, miellyttävä mies, hänkin äidilleni hyvin ystävällinen ja avulias. Mikanderin kodista tulikin minulle turvapaikka, sillä varhain, lyseon toiselta luokalta, sain siellä päivällisateriani, siihen asti kunnes muuttivat Pernajaan Uudellemaalle. Torsten ja Maija Mikander olivat hyviä tovereitani."

Tähän mennessä vanhin tiedossa oleva sukuni esi-isä on: Tyrnävän kylästä talo nro 35 Mällinen (ollut saman Mällisen suvun hallinnassa vuodesta 1607 alkaen), Henrich Hansson Mällinen (Heikki Hannunpoika; lähde: Tyrnävän seurakunnan rippikirja 1709-1714 Oulun Sukututkimusseura 1999) oli Mällisen isäntänä 1697-1729, puoliso Brijta (Riitta), lapsia Anna, Margetha ja Henrich (Heikki).

Henrik Mällinen, puoliso Carin Henrikintytär s. 7.1.1723, k. 26.3.1789. Lapsia: Henrik Henrikinpoika Mällinen s. 12.5.1747,

Matti Henrikinpoika s. 22.10.1750, Margeta Henrikintytär s. 23.5.1763. Hendrich Hendricsson Mällinen oli kuulutettu avioliittoon Limingassa 1745 September d: 14: ditto. Kirkkoherrojen tuli periä antamastaan "naimakuulutussetelistä" asetuksen määräämä maksu ja tilittää se kihlakunnan voudin kaupunginkassan kautta lääninhallitukselle. Tämänmuotoisena kuulutusmaksua kerättiin vielä vuonna 1748, jonka jälkeen palattiin takaisin leimapaperin käyttöön.

Lähde: Oulun Sukututkimusseuran julkaisuissa 25 Avioliittokuulutuksia Pohjois-Pohjanmaalta 1740-1748.

Henrik Henrikinpoika Mällinen, s. 12.5.1747 Tyrnävä. Puoliso: Elsa Olofintytär Mällinen, s. 12.10.1746. Lapset: Carin Mällinen , s. 24.12.1769 Tyrnävä, Henrik Mällinen , s. 6.2.1772 Tyrnävä, k. 4.9.1784 Tyrnävä, Lisa Mällinen , s. 24.6.1774 Tyrnävä, Margaretha Mällinen , s. 3.1.1776 Tyrnävä, Valborg Mällinen , s. 7.1.1778 Tyrnävä, Olof Mällinen , s. 29.12.1779 Tyrnävä, Mattias Mällinen , s. 25.12.1781 Tyrnävä, k. 1.2.1785 Tyrnävä, Iisak Mällinen, s. 4.11.1784 Tyrnävä, k. 15.2.1785 Tyrnävä, Elsa Mällinen , s. 4.11.1784 Tyrnävä, Henrik Mällinen , s. 14.8.1786 Tyrnävä, Helena Mällinen , s. 18.5.1789 Tyrnävä.

Matti (Matts Henriksson) Mällinen syntynyt 22.10.1750, k. 6.5.1807 vaimo Vappu (Walborg Johansdr. o.s. Suutari), syntynyt 13.11.1752 (24.11.1752 eri lähteissä on erilaisia päivämääriä). Lapset: Maria Mällinen s. 21.8.1779 Tyrnävä, Juho Mällinen s. 18.4.1781 Tyrnävä, Riitta Mällinen s. 24.2.1784, Tyrnävä, Heikki (Henrik) Matilainen-Mällinen s. 16.11.1785 Tyrnävä, k. 2.4.1855 Tyrnävä , Liisa Mällinen s. 6.7.1790, Tyrnävä

Heikki Matinpoika (Henrik Matsson) Matilainen (syntyjään Mällinen ja hänen isänsä oli Matts Henriksson) Heikki oli syntynyt 16.11.1785, kuollut 2.4.1855, puoliso Riitta (Brita) Anna syntynyt 15.7.1786, kuollut 28.1.1836.Heikki Matilainen vanhempi hallinnoi Matilaisen kruununtilaa 1830-luvun alkuun, jolloin toistaiseksi tuntemattomasta syystä menetti talon hallinnan.

Heikki Matilainen vanhempi oli syntyjään Mällisen talosta ja oli talon viidestä lapsesta toiseksi nuorin. Vuodesta 1815 alkaen vuoteen 1825 talon numero 52 isäntänä on ollut Heikki Matinpoika Matilainen. Vuonna 1815 talossa isännän lisäksi asui vaimo, kolme alaikäistä lasta ja renki Sigfrid. Vuodesta 1820 edellisten lisäksi talossa asui renki Jonas ja piika Maria. Vuonna 1825 talossa asui isännän Heikki Matinpoika Matilaisen lisäksi vaimo ja kolme alaikäistä lasta, sekä rengit Siegfrid ja Eric (Erkki). Limingan Tyrnävän kylän henkirjoissa v. 1831 sivulla 72 tilattoman väestön kohdalla oli Matilainen Henrik Mattsson (Heikki Matinpoika), vaimo ja pojat Matts ja Henrik (Matti ja Heikki).

Tyrnävän rippikirjassa 1832-38 sivulla 302 Matilainen Henric Mattsson 16.11.1785 vaimo (hu) Brita Anna s. 1786, död 1836. Vuoden 1835 henkikirjoissa isäntänä oli Johan Johansson (Juho Juhonpoika). Noihin aikoihin löytyi Heikki Matinpoika Matilainen tilattoman väestön kohdalta rippikirjasta. Heikki oli menettänyt talonsa. Tyrnävän rippikirjaa 1839-1845. Kohdalta "torpare och inhyses" (torpparit ja tilattomat eli itselliset), löytyi sivulta 322 leski Matilainen Henrik Mattsson s. 16.11.1785.

Matti Henrikinpoika Matilainen nikkariopintojen jälkeen sukunimi muutettu Mikanderiksi. Matti oli syntynyt Tyrnävällä vuonna 1810, kuollut 23.5.1879 Tyrnävällä. 1. puoliso Maria Johansintytär Kaitera, Tyrnävä vihitty: vihkipäivästä ei merkintää. Syntynyt 16.12.1820, kuollut Tyrnävä 23.7.1871. 2. puoliso Greeta Liisa Heikintytär Koistinen, vihitty 30.6.1872, ilmeisesti Tyrnävällä, syntynyt Tyrnävällä 27.5.1825, kuollut Tyrnävällä leskenä 1.3.1901. Lapset 1. avioliitosta (kaikkien syntymäpaikka on Tyrnävä): Henrik s. 26.11.1841, k. 8.12.1850, Anna Brita 6.7.1845 muutti Liminkaan 11.11.1863, Maria Sofia Matintytär s. 3.12.1847 (Tauluun 7). Elisabet Matintytär s. 23.10.1850 – (muutti Muhokselle naimatonna) Jaakko s. 19.12.1859 (muutti Ouluun naimatonna).

Nikkari Matti Mikanderin perukirja 1879 marraskuu 13 p. jätetty Oulun tuomiokunnan
arkistoon:

”Wuonna 1879 sinä 19. päivänä syyskuuta toimitettiin viimeinen pesäkirjoitus snikkarin Matti
Mikanderin jälkeen joka kuoli 23. päivänä viime toukokuuta. Jälkeensä jätti leskivaimon Greeta Liisan /Koistinen/ ei hänen kansansa yhtän lasta vain edellisessä naimisesa Maria Kaiteran kansasiitetyilä 5 lasta nimittäin poikia Jakon 19. Ja Matin 17. vuoden jäitten edua on valvomassa äitin puoleinen sukulainen talon isändä Johan Kocko. Tyttäriä Maria joka on naimisissa talon isännän Jaakko Ekholmin kansa Anna Brita ja Liisan molemmat omavaltaisia. Lesken käskettiin ilmoittaa omaisuus sellaisena kuin se kuoleman hetkellä oli ja esiin tuoda pesää koskevat kirjat ja paperit ja tämä ilmoittaminen tapahtui seuraavalla tavalla

Pykäykset

Asuin pirtti porstuan kanssa 40.- (markkaa kullassa ja hopeassa)

Aitta 6.-

Riihi 12.-

Navettarati 10.-

talli ja harvatalo yhdeen 5.-

/käsillä olevaa raha

puhdasta rahaa

kultaa ja hopea

l. kultasormus 2.-

1. teelusikka 10.-

2. kahfepannua 1.-

Rauta ja työkaluja

12 kannun ja 3. kannun vetävä pata 3.-

jalkapannu 0.50

pyöräpannu ja rännä (kahvipapujen paahdin) 0.50

sahrat 3.-

rautapohjainen vanha työreki 1.-

rautapohjainen kelkka 0.10

2. vanhaa kuokkaa 0.20

hango l. talikko ja rautalapio 0.45

3. työkirvestä 1:50

11. rautapundari ja tuura 1.-

snikkarivärkit 15.-

4. viikatetta 2:50

runkopiikki ja räkkirautta 0.25

Huonekaluja

seinäkello 1.-

pikku kaappi ja nurkkakaapin tervas 1:25

vanha skanapee (pieni sohva) 0.75

3. vanhaa toolia 2. rukkia yhtä ja toista 30.

maito ja ruoka astiat -

vesi ja karian astiat 0.25

Waatteita

1. Miehen puolen villa vaatteet -

2. paitaa 1. alushousut liivi ja pusero 0.50

5. päänalus poesteria vanharä 3.-

Lesken käyndivaattet 2.

5. vanhaa arkua 2.

Eläimiä

2. lypsävää lehmää 40.-

ruunahevonen värkkeineen 11.-

lammas 2.

Jyviä

15 kappa rukita kylvetty 8.-

1. tynnyri ohria kylvetty 15.-

15. kappa podun siemeniä 3.-

4. uutta mitta astia 4.-

ajoreen värkit 0.50

Kirjoja

useampia vanhoja kirjoja 0.50

vanha virsikirja 0.25

Saamisia

Talon isännältä Antti Tiikkaiselta 70.-

ja 21. kappaa ohria 12.-

Epämaksosia

Talon isännältä Juho Ikolalta kasvaneen 88:50

Kaikki tavara 400:20

Maksettavia velkoia

Talon isännälle Abram Mäläskälle 46.-

hautauksesta maksua 20.-

toimitus ja arviomiesten palkat y:m: 10.-

Waivaisille 1/8 sadalta 0.95

Jäännös pesään 323:25

Wiimmeksi ilmadettiin vainaian eismmäränneen mitään huomen lahiaa vaan testamentilla
lahjottaneen että leski Greeta Liisa saapi omaisuuden kokonaisuudes hallita elin aikansa ilman haiattamata

Alla kirjoittaneet todistaa valallisella velvollisuudella tämän pesän tavaran saamiset ja antamiset oikein tullen ilmoitetuksi kuin mies vainaian kuoleman hetkellä oli.

Tyrnävällä aika paikka kuin edellä

Greeta Liisa Mikander

täsä pesäkirjoituksesa taittamain puolesta läsnä oli

Johan Kocko

Allekirjoittaneet todistavat tällä tavalla tulleen ilmoituksen johdosta visusti ylöskirjoitetuksi
ja annetuksi

Matti Laanila, Abram Mäläskä

arviomiehet

ylöspani Johan Laanila

Köyhäin prosentti maksettu joka täten kuitataan Tyrnävällä 5 p Marraskuuta 1879

Jaagob Kirstinä
omakätisesti”

_________________________________________________

Matti Matinpoika s. 12.12.1862 

Kaitera sukunimi on tullut pohjoiseen ehkä Hämeestä. Tai se voisi olla saksalaisten kauppiaiden perua, sillä nimen lähtökohta on todennäköisesti alasaksalainen henkilönimi Gaitari, Gaidericus, Gaideris.

S. Ilmosen kirjassa "Amerikan suomalaisten historia III, Yhdysvalloissa ja Canadassa olevat suomalaiset asutukset" (Hancock, Michigan USA 1926) sanotaan, että Washingtonin osavaltiossa Centervillessä, Klickitat-kauntissa on suomalainen asutuskeskus, jonne ensimmäiset kansalaisemme saapuivat Calumetista v. 1877, jolloin oli saatavana homestead-maita. Siellä asui vuoden 1926 seutuvilla Johan Kaidera (Kaitera) Tyrnävältä.

Tyrnäväläiset veljekset Matti ja Heikki Matilainen lähtivät vuonna 1833 nikkarin oppiin Ouluun. Matti palasi nikkarin kisällinä vuonna 1837 Mikanderina Tyrnävälle. Heikki lähti Oulusta Pietarin kautta Savonlinnaan, jossa tämä sukuhaara on säilyttänyt sukunimensä Mikanderina tähän päivään saakka. Mäkitupalainen, nikkari Matti Mikander Tyrnävän Ängeslevän kylästä. Ripillä käyntien kohdalla oli nimi Matilainen. Veljekset Matilainen Matts Henriks. s. 1810 ja Matilainen Henrik Henriksson s. 1814. Molempien miesten kohdalla oli merkintä "till Oleåborg 10.11.1833". Oulun rippikirjasta 1834-42. Molempien kohdalla maininta muutosta Tyrnävältä 1833 ja Matin kohdalla merkintä "till Törn. 37", ja Heikin "till Petersborg 39". Matti Mikander oli muuttanut Ouluun nikkarin oppiin ja muutti Oulusta pois 26.11.1837 ja oli saapunut Tyrnävälle 3.12.1837. Vuoden 1839 Oulun ulosmuuttaneista löytyi tammikuun kohdalta Henrik (Heikki) Matilainen, nikkarin kisälli, aikeenaan muuttaa Pietariin. Lukutaito Matti Matilaisella oli hyvä, ja Heikillä tyydyttävä. Heikin muuttokirjassa oli maininta "bor hos snickaren Micklin". Matti Mikander asui ilmeisesti mäkitupalaisena vaimonsa sukulaisen talon isännän Johan Kockon tilalla perunkirjojen mukaan. 

Matti Mattila oli palstatilallinen. Kirkonkirjamerkintä: Tyrnävän kylän No 8-4 Paavolasta talo Leppiojalla. Matti ja hänen poikansa Jaakko liittyivät Maatyöväen liittoon. Matti Mattila toimi ilmeisesti Työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Anni Matintytär Mattila oli käynyt isänsä kokouksissa työväenyhdistyksessä, mutta oli lähtenyt itkien pois, koska ei ollut pitänyt isänsä puheista.

Anna (Anni) Pauliina Pietilä os. Mattila muisti nämä Savonlinnan Mikander sukulaiset, sillä ennen kuolemaansa Anni oli puhunut pojalleen Eskolle ja näyttänyt sukulaisensa opettaja Matti Aleks Mikanderin haudan Savonlinnan hautausmaalla. Anni oli kertonut, että Savonlinnan Mikanderit olivat tulleet kyläilemään Tyrnävälle ja Oulusta saakka he olivat tulleet rattailla (vossikalla). Tämä on ilmeisesti tapahtunut Annin asuessa vielä kotonaan Tyrnävällä.  

Vaarillani Jaakolla Matinpojalla (maanviljelijä/työmies, kulkukauppias) oli vaimo Hulda Manninen Alavudelta. Vaarini Jaakko oli Tyrnävällä osallistunut punakaartin toimintaan. Mummoni Hulda oli mennyt nuoremman siskonsa Liisan kanssa Alavudelta Tyrnävälle Ylitaloon piioiksi, mutta Liisa oli palannut ja Hulda oli mennyt Keräseen piiaksi. Mannisten tila Alavudella on perustettu 1786 ja on nimeltään Rinta-Manninen. Lamminmäen kirjassa Alavuden Mannisen suku sanotaan, että Alavuden Mannisen talon perustaja on räätäli Simon Iisakinpoika Pänkälä 1747-1795. Aikojen kuluessa muodostuneet torpat yhdistettiin Rinta-Mannisen tilaksi. Rinta-Mannisen ja Kummu-Mannisen asukkaat olivat tulleet suvun ulkopuolelta, mutta olivat ottaneet sukunimekseen tilan nimen Manninen. Jaakkolla ja Huldalla oli neljä poikaa kaksoispojat Toivo ja Jussi, Sulo ja isäni Veikko. Sodan jälkeen Tyrnävällä ei ollut työmahdollisuuksia, niin isäni Veikko ja Toivo tulivat Helsinkiin töihin, vaikka mitään koulutusta tai ammattia ei ollut, mutta Toivo muutti Sotkamoon.

Vaarini Jaakko Mattilan haastattelu

"Kun Tyrnävän maatyöläiset taistelivat lyhyempää päivää (haastattelu Kansan Tahto 10.5.1975 lehdessä valokuvan kanssa)

Tyrnävällä oli silloin ennen luokkasotaa vuonna 1916 maatyöläisen työpäivän pituus 16-17 tuntia. Tulin silloin etelästä joltakin reissulta kotipitäjääni ja aloin niille talojen palveluksessa oleville tytöille ja pojille selittämään, että perustetaan maatyöläiselle ammattiosasto. Ja se perustettiin ja me tehtiin lakko jonka päätössopimukseen sitten sisältyi työpäivän pituus talvella 9 tuntia ja kesällä 10 tuntia. Se oli jossakin taloissa käytössä, mutta sitten tuli vainovuodet ja pitkä päivä palasi.

Näin kertoo Aleksanteri Mattila, maatyömies, metsätyöläinen, uittojätkä, kivityömies ja rakennusmies. Hän muistelee vuosikymmenien taivaltaan. Eilen 9.5. tuli hänelle 80 vuotta täyteen. Asuinpaikkana on ollut kolme vuotta Marttilan vanhainkoti nelostien varressa.

Olin minä punakaartissa Oulussa. Ei sitä tappelua ollut kuin yhtenä yönä. Sitten maaliskuussa vangittiin ja vietiin Raattiin. Sain ensinälkään 12 vuoden pakkotyötuomion, mutta sitten ne pudotti sen kahden vuoden ehdonalaiseksi. Elokuun 13 päivänä pääsin jälleen vapaalle. Se ammattiosaston perustaminen Tyrnävälle oli tuomion raskain peruste. Sanottiin että en ollut muuta tehnyt kun yllyttänyt työmiehiä lakkoon.

Jaakko muistelee, että ei hän Raatissa mennyt niin huonoon kuntoon kuin yleensä muut nälkää kärsineet. Hän teki erään toisen punavangin kanssa makasiinia ja komendantti lupasi käydä kaksi kertaa viikossa kylpemässä. Siihen lähelle saunaa isä toi Tyrnävältä ruokaa Lankilan rouvan luo ja Jaakko tovereineen sai syödä. Sitten hän pääsi vankileiristä ja meni taas töihin. Ehdonalaisessa oli ilmoittautumisvelvollisuus. Kun Perä-Pohjolaan lähdettiin savottaan piti hankkia kulkulupa.

- Sai luvan kuten muutkin tukkimetsiin lähtevät, mutta minulle se kirjoitettiin punaisella musteella. Siitä kai sitten tarkastajat tiesivät mitä se merkitsi.

Yli 30 vuotta sitten sotien aikana Jaakko Mattila oli pitkään maatalossa töissä.

- Ne möivät auksuunilla vanhoja työmiehiä työnantajille. Minä olin pidettyä tavaraa. Kun metsähallituksen mies olisi ottanut minut savottaan, huusi Oulu-yhtiön mies että pitempään se on Oulu-yhtiön töissä ollut. Mutta se huutokaupan pitäjä sanoi, että Mattila on myyty jo yhdelle isännälle. Sen katsoin minäkin parhaaksi. Talossa oli ruokaa ja sain hintaakin työstäni.

- Minoon nyt toista kertaa leskenä. Kolme poikaa on elossa. Yksi kuoli sodassa saamiinsa vammoihin. Nyt ei taho olla enää oikein terveyttä. Tuo veritulppa meni kolmesti sydämen seutuvilla. Sitten viime talvena sappi alkoi kiehua ja nosti älyttömän kuumeen. Siitä se kuitenkin korjaantunut. Ei se ole ruokahaluakaan enää oikein hyvä, mutta kun on äkänen mies, niin syö sitä. Ei ne ruuat sellaisia joihin ennen maalla tottui. Panevat tietenkin hyvyyttään niitä vihanneksia ja muita runsuja lihan sekaan. –AM"

Vaarini Jaakko Mattila kuului Tyrnävän punaisiin ja joutui vankileirille (hänen velejensä Juho pakeni Yhdysvaltoihin ennen vangitsemistaan), joista kirjoittaa Jaakko Paavolainen "Vankileirit Suomessa 1918" (Tammi 1971)

Tyrnävän sos.dem Työväenyhdistyksen asiakirjoja on Työväen arkistossa Paasivuorenkatu 5 B:ssä Helsingissä ja siellä oli Heikkisen laatima teksti Pohjolan Voiman toimitukselle 1927: ”Millaista oli Tyrnävällä noin 10 v. sitten. Vuoden 1917 keväällä jolloin Venäjän vallankumous kukisti sarismin, kulki kautta maamme voimakas työväen liikehtiminen ja siltä ei jäänyt aivan syrjään meidänkään paikkakuntamme. Huomatuimpana se ilmeni vappumielenosoituksissa johon otti osaa valtava työläisjoukko samaisessa vappumielenosoituskokouksessa herätettiin kysymys paikkakuntamme
vuosipalkkalaisten palkkatason korottamisesta. Esitys otettiin suuren innostuksen vallassa vastaan ja kokous päätti, että jätetään isännistölle palkkavaatimusehdotus, jossa vaaditaan vissin rosentin korotusta sovittuun pohjapalkkaan. Joku viikko myöhemmin hyväksyttiin yleisessä palkkaväen kokouksessa isännistölle jätettävä palkkaa päivän pituutta y.m. koskeva ehdotus. Uhkavaatimuksena että jos ei se tule hyväksyttyä niin työt seisautetaan 1 p:nä kesäk. vastaus on annettava 2 viikon ajalla. Samassa kokouksessa perustettiin Palvelijain ammattiosasto johon liittyi lopuksi 300 jäsentä.

Isännistöltä ei saatu yhtenäistä vastausta, joten uudestaan kokoonnuttiin 31 p:nä toukok. päätettiin alkaa lakko 1 p:nä kesäkuuta kaikilla maatyöaloilla. Kesäkuun 1 p:nä alkoi lakko johon ryhtyi kaikki vuosinainen palkka väki lukuunottamatta jotakin vanhusta ja tilapäistyöntekijää. Lakkolaisten lukumäärä oli yli 300 henkilöä. Ensimmäiset neuvottelut isännistön ja lakkokomitean välillä oli 4 p:nä kesäk. Tässä neuvottelussa isännistö lupasi melko pitkälle meneviä parannuksia työpäivän pituuteen nähden kuin myös hyväksyi palkkavaatimuksen sinänsä lukuun ottamatta muutamia yksilöjä. Vaan koska isännistön valtuutetuilla ei ollut aivan kaikkien lakonalaisten puolesta valtuutta allekirjoittaa sopimusta, niin lakkolaiset hylkäsivät isännistön tarjoukset ja samoten kävi myöhempienkin neuvottelujen
joten lakko päättyi. Kestettyään noin 2-3 viikkoa yksityisiin sopimuksiin. Lakon epäonnistumiseen vaikutti lakkolaisten lyhytaikainen järjestäytyminen ja lakkokomitean liian suuri luottamus lakkolaisten uskollisuuteen joka johti sen liika härkäpäisyyteen neuvotteluissa, jota vastoin  joustavampi neuvottelu olisi johtanut melkein täydelliseen voittoon. Siten kului kesä ilman suurempia selkkauksia vaikka mieliala työväestön keskuudessa oli katkera.

Lokakuun loppupäivinä kutsui porvaristo kansalliskokouksen kunnan talolle johon saapui noin 150 – 200 työläistäkin jossa porvaristo esitti yhteisen suojelukaartin perustamispuuhan, jonka ehdotuksen työväki hylkäsi selittäen, että koska omistavan ja omistamattoman luokan edut ovat ristiriidassa niin tälläkin toimenpiteellä ajettaisiin vain vauraamman luokan etuja omistamattoman luokan kustannuksella. Samalla työväki poistui kokouksesta ja kokoontui työväentalolla jossa tilaisuudessa perustettiin järjestyskaarti mahdollisien häiriöiden varalta. Siihen liittyi toistasataa jäsentä. Porvaristo joka oli mainitussa kokouksessa vähemmistönä hämmästyi siinä määrin tästä asian käänteestä, että eivät perustaneet minkäänlaista julkista järjestöä siinä tilaisuudessa. Myöhemmin he kyllä perustivat maanalaisia järjestöjä ja salassa harjoittelivatkin jonkun verran tammikuun loppupuolella jolloin ensimmäiset aktiiviset tapahtumat pohjolassa alkoi.

Yöllä 26 p:nä vasten edellä mainitussa kuussa lähti useita kymmeniä hevosia ja miehiä ja jonkun verran aseita mukana paikkakunnan porvaristoainesta päämääränä Liminka – Oulu riisumaan aseista venäläisiä sotilaita, joista seikoista on jo ennenkin julkisuudessa kerrottu joista seikoista ei tarvitse toistaa enemmälti mainiten vain että yksi porvarien etumiehistä haavoittui Oulun kasarmille yrittäessä, ja ehkä siitä syystä joutuivat pakokauhun valtaan ja tulivat jokainen niin pian kuin suinkin vaan pääsivät pois Oulusta. Tammikuun loppupäivät olivat hiljaisia, vaikkakin jännityksessä pitäviä hetkiä. Helmikuun toinen päivä jolloin Oulussa taistelu alkoi, kävi työväki levottomaksi ja aikoi rientää Oululaisten toverien avuksi,
vaan samaan aikaan saatiin tietää että valkoisten Eteläpohjanmaalaisten taistelu juna oli saapunut Kempeleeseen ja lähiseutulaisten avustuksella miehittänyt Kempeleeseen ja Ouluun johtavat tiet, joten oli aivan mahdotonta lähteä aietta toteuttamaan sitäkin suuremmalla syyllä kun työväellä ei ollut minkäänlaista asetta. Näin ollen paikkakuntamme työväki jäi sivusta katsojaksi tällä pohjoissuomen historiallisena hetkellä.

Pohjoissuomen jouduttua valkoisten haltuun seurasi työväestö jännityksellä miten käy eteläisellä rintamalla, jossa valkoiset kohtasivat lujaa vastarintaa eli rintamia joiden murtaminen usein epäonnistui ja niinpä valkoiset panivat toimeen vallatuilla alueillaan pakollisia kutsuntatilaisuuksia joihin kuitenkaan ei kaikki työläiset paikkakunnallammekaan saapuneet. Mainitut kutsuntatilaisuudet oli 15 ja 16 p:nä maalisk. jonka jälkeen alkoi varsinaiset pidätykset, pidätyksiä oli kyllä jo vähemmässä määrässä pantu toimeen ennenkin mutta syystä tai toisesta oli ennen pidätetyt laskettu vapaaksi, uusien pidätyksien jatkuessa monien päivien ajan. 18 p edellä mainitussa kuussa pidätettiin myöskin toverit Antti ja Jaakko Wing sekä Ahti Heikkinen jotka kadotettiin eli kaiken todennäköisyyden mukaan murhattiin Oulussa ainoa syy heitä vastaan oli se että eivät saapuneet kutsuntaan tai saivatko hekin antaa henkensä mielipiteiden vainosta eli joidenkin henkilöiden aikaan saamasta kostonhalusta. Useat toiset pidätetyistä saivat useitten vuosien tuomion. Näin sai Tyrnävän työväestökin antaa uhrinsa paikkakunnan porvariston kostonhimon tyydyttämiseksi sitä kuvaavia olivat ne paikallisen suojeluskunnan antamat raportit joiden perusteella Oulussa mätkittiin tuomioita jonne pidätetyt oli viety. Mutta kaikesta huolimatta jälkeenkin päin on Tyrnävän työväestö toiminut jatkuvalla innostuksella joka osoittaa ettei työväen toimintaa tukahduteta raaimmallakaan kostotoimenpiteillä.”

Jaakko Mattilan sisko oli Anni Pietilä (Anna Pauliina Matintytär Mattila) oli käynyt isänsä kokouksissa työväenyhdistyksessä, mutta oli lähtenyt itkien pois, koska ei ollut pitänyt isänsä puheista. Pietilät ovat asuneet Kemin seutuvilla. Kaksikymmentä vuotta sitten Anni oli pojalleen Eskolle näyttänyt sukulaisensa opettaja Matti Aleks Mikanderin haudan Savonlinnan hautausmaalla. Anni oli kertonut, että Savonlinnan Mikanderit olivat tulleet kyläilemään Tyrnävälle ja Oulusta saakka he olivat tulleet rattailla (vossikalla). Tämä on ilmeisesti tapahtunut Annin asuessa vielä kotonaan Tyrnävällä.

Iso-isäni Jaakko Mattilan vaimo oli Hulda os. Manninen, joka on ollut harras körttiuskovainen. Otavan Suuren Ensyklopedian mukaan körttiläisyys tarkoittaa seuraavaa: Kansanomaisen vaatetuksensa mukaan heränneitä kutsutaan myös körteiksi. Herännäisyys sai alkunsa Savosta ja Pohjanmaalta. Yhtenäistä kirkollista puhdasoppineisuutta rikkova pietismi alkoi vaikuttaa Suomessa 1600-luvun loppupuolelta lähtien. Suomessa 1700-luvulla esiintyi usein hurmoksellisia ilmiöitä. Tällaisesta alkoi myös Savon herännäisyys kesällä 1796, kun erään talon heinäväki joutui hurmoksen valtaan Iisalmessa, Savojärven kylässä. Liike levisi ja sai johtajikseen maallikoita. Varhaisimmat johtomiehet syrjäyttäen Paavo Ruotsalainen (1777-1852) nousi herännäisyyden suureksi auktoriteettihahmoksi ja itse asiassa loi persoonallisella vaikutusvallallaan koko herännäisyyden hengen. Varhaisvaiheessa esiintynyt hurmoksellisuus tukahtui, koska Ruotsalainen, Ukko-Paavo, ei sitä sallinut.

Mummoni suku isän puolelta, Manniset Isän äidin Mannisen sukua tutkiessani olen päätynyt kaukaisimpaan esi-isään Esaijas Ritola (Haveri), talollinen, s. 3.7.1791 Orivesi, k. 27.2.1868 Alavus muutti Alavuden Rinta-Mannisen tilalle ja siten sai sukunimekseen Manninen.

Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjassa "Sukunimet" Otava 2000 "Talonnimilähtöinen Ritola on tuttu sukunimi Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla (Kurikka, Peräseinäjoki, Kauhajoki, Alavus, Jalasjärvi, lmajoki, Pulkkila, Haapavesi, Pudasjärvi, Piippola, Saloinen jne.). Alavuden Ritolan talon nimi mainitaan 1773 asussa Ritala, 1852 sieltä mainitaan Henrik Ritola.

Alavuden Mannisia Mummoni Hulda Mannisen äidin nimi oli ollut Sofia Juhontytär Ruottinkoski/Ylinen syntynyt 2.8.1867. Ruottinkoski nimen historiaa: Vuonna syyskuun 2 päivä 1772 Alavuden syyskäräjillä Ruotsin kuninkaallisen Götan hovioikeuden auskultantti Johan Jakobsson sai oikeuden puoltolauseen perustaa Myllyaholle uudistilan nimeltä Ruotsinkoski. Lopullinen perustamislupakirjan hän sai samana vuonna syyskuun 21 päivä. Ruotsinkoski jaettiin jo 1700-luvun puolella kolmeen osaan: Yliseen, Alaseen ja Keskiseen ja näitä nimiä käytetään nykyään myös sukuniminä. Johan Jacobsson on ilmeisesti lähtenyt Alavudelta vuoden 1773 jälkeen ja oli hukkunut, eikä hänellä tiettävästi ole ollut puolisoa.

Hulda Mannisen äidinisä oli Alavudelta, joka oli vihitty 28.10.1859 (talollisen poika) Johan Johansson Ruottinkoski/Ylinen s. 10.11.1834 Pahajoella, k. 11.9.1913 ja vaimo talollisen tytär Sofia Henriksdotter Pömpeli s. 28.4.1841, k. 17.4.1903 Alavudella. Talo Bämböle myöhemmin Pömpeli oli perustettu Alavuden kylälle 14.12.1796. Johannes Johansson Ruottinkoski/Ylisen isä oli talollinen Johan Ruottinkoski /Ylinen s. 24.12.1806 ja vaimo Maria Henriksdotter Ruottinkoski/Ylinen s. 1.8.1805. Katso lisää Huldan suvusta tästä linkistäHulda ja Huldan sisko Liisa, Jaakko ja Anna, sekä edessä kaksoispojat Toivo ja Jussi.

Jo vuonna 1858 Alavudella oli toiminnassa 24 sunnuntaikoulua, joissa oli 51 opettajaa ja n. 400 oppilasta. Kokonaisuudessaan sunnuntaikoulujen ohjelma vastasi myöhemmin toimineen kansakoulun alkuopetusta. Lasten opettaminen oli lähes yksinomaan rahvaan miehien ja naisien varassa, jotka hoitivat tehtävänsä palkattomasti. Eräs näistä opettajista oli talon isäntä Juho Ruotsinkoski.

Jaakko Mattilalla eli vaarillani oli vaimo Hulda os. Manninen, joka kuoli vuonna 1939. Huldan kuoleman jälkeen Jaakko menetti pienviljelystilansa ja joutui antamaan neljä poikaansa kunnan elätettäväksi.

Mummoni Hulda os. Mannisen vanhin sisko oli Ida Katarina Manninen s. 20.8.1888, joka muutti New Yorkiin. Ellis Islandin kotisivun matkustajaluettelohaun tulos ilmaisi, että Ida Manninen lähti Alavudelta Liverpooliin ja Liverpoolista Englannista 30.12.1905 ja saapui 8.1.1906 Ellis Islandiin Carmanian laivalla. Lähtöaikaan Idan ikä on ollut 16 vuotta. Ida oli ilmoittanut, että hänellä on serkku Hilma Häkkinen (s. 28.1.1880 Alavudella) Oli muuttanut 1903 Amerikkaan 680 Leighton ave. New Yorkiin. Ida oli lähettänyt kirjeitä ja valokuvia sukulaisilleen ja ystävilleen tänne Suomeen, osa kirjeistä on säilynyt. Ida kävi Suomessa 1949 ja oli avioitunut Kotkalaisen merimies Oksan kanssa ja Idan sukunimi muuttui Oksaksi. Ida Oksa oli muuttanut vuonna 1917 San Franciscoon, CA ja Ida kuoli 30.7.1966 lapsettomana. Ida oli ollut San Franciscon Suomalaisen Luterilaisen seurakunnan jäsen ja Ida on haudattu heidän
hautausmaalleen. (Lähde: http://www.ellisisland.org/).

Ida Oksan os. Mannisen muistotilaisuudessa San Franciscossa olivat seuraavat ystävät ja sukulaiset mukana: Jaatinen, Hilja Salin, Christian Partanen, Mary Oja, rouva W. Hirvelä, Janny Brennel, Lantai, Amanda Puranen, Oksa, mrs & Mr Lars Krup, Naimi Saarinen, Laina Smith, Jarl Lindfors, Ella Nylund, Mathilda Towler, Hulda Kivelä ja monia muita joiden nimistä en saa selvää. Idan serkku oli Hilma Katariina Häkkinen, s. 28.1.1880 Alavus, k. 1.1.1972. Asui 680 Leighton ave. New Yorkissa. Muuttanut: 1903 Amerikkaan. Hänen äitinsä oli Maria Heikintytär Manninen, Häkkinen, emäntä, s. 22.10.1852 Alavus, k. 17.9.1924 Alavus. Hilman isä ja Marian puoliso: Salomon Erkinpoika Häkkinen , s. 6.6.1848 Alavus, k. 16.4.1931 Alavus. Muita Idan ja Huldan serkkuja jotka olivat muuttaneet Amerikkaan: Salomo Edvard Häkkinen , s. 17.5.1882 Alavus, k. 17.8.1950 Nevada, Washington. Muuttanut: Amerikkaan 1900, Alma Maria Häkkinen , s. 19.4.1885 Alavus, k. 29.6.1963 Amerikassa ja Lempi Josefiina Häkkinen , s. 10.10.1890 Alavus, k. 16.8.1954 New York. Muuttanut: Amerikkaan 25.9.1910.

Vaarini Jaakko Mattila Isäni täti Iida os. Manninen vieraili  vuonna 1949 Suomessa toukokuusta lokakuuhun saakka ja asui pääsääntöisesti Mannisilla Alavudella. Samaan aikaan vieraili
Kuortaneella syntymäkodissaan pastori Eeli Merijärvi Yhdysvalloista. Merijärvi piti kotiseurat sisarensa Amalia Naaralan ja Iidan sisaren Liisa Naaralan luona, johon oli kutsuttu Iida Mannisilta. Ennen kuolemaansa Iida oli joutunut muuttamaan pienempään vuokra-asuntoon, sillä eläkeasiat eivät olleet kunnossa. Muutama kuukausi tästä oli Iida kuollut ja tieto oli tullut myös Suomeen.

Jaakko Mattilan poikien Jussin ja Toivon merkkitapaus oli viedä Hulda äidin kirjoittamat kirjeet postiin lähettäväksi Ida siskolle New Yorkkiin. Postissa udeltiin pojilta, että oikeinko New Yorkkiin saakka kirje lähetetään. Jaakko Mattilan vaimon Hulda Mattilan kuoleman jälkeen yhteydet Mannisiin ovat katkenneet. Jaakon pojat joutuivat maataloihin ”vellirengeiksi” eli sijaiskoteihin, sillä Jaakko isä menetti Ala Keeteri maatilansa pakkohuutokaupassa kunnalle, joka oli lohkaistu Suorsan tilasta ja Suorsan päätila ulottui Temmekseen asti. Tuohon aikaan jo pelkkä köyhyys on ollut helposti ivan aihe. Koska Jaakko ei voinut liikkuvan rakennusmiestyönsä tähden hoitaa lapsiaan. Isäni oli 9 ikävuodesta 14-vuotiaaksi Lestadiolaisen tilalla töissä, ja perheen isäntä piti pirttikokouksia kylällä ja oli suojeluskuntalainen kantaen kivääriä olallaan kylällä.

Otavan Suuren Ensyklopedian mukaan Lars Levi Laestadius oli ruotsalainen pappi (1800-1861), herätysliikkeen perustaja ja luonnontutkija. Leastadius opiskeli papiksi Uppsalan yliopistossa Ödmannin pappisseminaarissa 1821-1822. Toimittaessaan vuoden 1844 alussa rovastintarkastusta kaikissa Ruotsin Lapin seurakunnissa Laestadius joutui pitämään saarnan mm. Åselessa. Jumalanpalveluksen jälkeen häntä tuli sakaristoon puhuttelemaan nuori lappalaisnainen, joka oli saarnasta huomannut papin olevan heränneellä tunnolla, mutta vailla Jumalan armon tuntemista. Lapin Marian kertoessa kirkastui Laestadiuksellekkin tie Jumalan armoon Jeesuksen uhrikuoleman kautta, ja hän sai tuntea taivaan ilon esimakua. Se oli hänelle uudestisyntymisen kokemus. Lestadiolaisuus sai alkunsa Kaaresuvannossa Laestadiuksen toiminnan vaikutuksesta.

Herätysliike sai aluksi lainomaisia, elämäntapojen parannusta teroittavia piirteitä. Tärkeänä pidettiin ehdottoman raittiuden omaksumista. Alkuajoille tunnusomaista olivat pelastuksen iloa ilmaisevat hurmosilmiöt, joista lestadiolaiset myöhemmin saivat pilkkanimen hihhulit. Saarnat aiheuttivat heränneissä hurmostiloja, äänekkäitä liikutuksia, joita alettiin pitää armonmerkkeinä. Tärkein seuraus uskoon tulosta oli kuitenkin elämäntapojen puhdistuminen. Kapakoitsijat kaatoivat viinatynnyrinsä maahan, entiset porovarkaat saattoivat menettää omaisuutensa korvatessaan aiheuttamiaan vahinkoja, ja 88 rajapitäjien miestä lähetti maan hallitukselle yhteiskirjelmän vuosien varrella tekemistään tullikavalluksista. Herätys lähti nopeasti leviämään, sillä Laestadius velvoitti uskoon tulleet aktiiviseen lähetystoimintaan, puhumaan kyläkokouksissa ja muualla. Koska Konventtikkeliplakaatti kielsi maallikkojen saarnatoiminnan, Laestadius levitti herätystä kirkollisen opetustyön avulla. Lestadiolaisuuden näkyvimmäksi tunnusmerkiksi tuli vähitellen rippikäytäntö, syntien tunnustaminen ja anteeksi julistaminen joko kahden kesken tai pienryhmissä. Kuulin eräältä iäkkäältä saamelaiselta naiselta että 1950-luvulla kun Lestadiolaiset pitivät pirttikokouksia pohjoisessa, niin siellä karkeloitiin ja jos uskosta osaton meni mukaan karkeloon, niin sen huomasi siitä, että hän ei pysynyt muiden kanssa samassa tahdissa, kun Pyhä Henki ei liikutellut hänen jalkojaan.

Seppo Lohen kirjassa ”Sydämen kristillisyys” sanotaan: ” Laestadiuksen raittiussaarnat olivat konkreetteja. Hän siirsi Raamatun tapahtumat Jerusalemista saamelaisten elämään. Hän kuvasi heidän tilaansa saamelaisten uskomusmaailmasta ottamillaan kuvilla, kuten Härnösandissa 1842 saameksi painetussa saarnassa: Ehkä vieläkin Vapahtajalla on syytä itkeä teitä niin kuin hän muinoin itki juutalaisia, kun hän sanoi: Jerusalem! Jerusalem! Se on: Lapinmaa! Lapinmaa! Kuulkaa, millainen elämäntapa teillä on! Entiset sukupolvet rukoilivat seitoja ja saivopaikkoja, kiviä ja kantoja. He ryömivät ja konttasivat nelinkontin kaatuneiden puiden ylössojottavien juurenpäiden edessä. Mutta te olette alkaneet ryömiä nelinkontin toisten epäjumalien edessä. Teille vatsasta on tullut jumala. Raamatussa on kirjoitettu: Joka on juomari, hän on epäjumalanpalvelija. Mitäpä paloviinan juoja on muuta kuin epäjumalain nöyrin palvelija. Juomari ei saa rauhaa, jos paloviinaa on lähellä. Hän ei voi voittaa lihansa himoa. Hän juo, kunnes hän kaatuu, ja sitten hän alkaa kompuroida polvillaan, hiipiä ja ryömiä nelinkontin, elämöidä kuin hullu ja oksentaa. Sellaisia sikoja, sekapäisiä ja nelijalkaisia pitää sitten opettajien ja oikeamielisten kristittyjen nähdä kirkolla, ja vaimojen ja lasten raahattava heidät kotiin niin kuin kuolleet lahtieläimen ruhot. Ja sellaiset luulevat olevansa kristittyjä; luulevat olevansa soveliaita ehtoolliselle, luulevat olevansa Jumalan lapsia. He eivät halua uskoa, että jokainen, joka lihan himoja täyttää, on lihan orja --. Te myytte viimeiset elintarvikkeet sellaisille susille, jotka tahtovat pettää teitä perkeleen juomalla, tahtovat pettää teitä myrkyllä, tahtovat nielaista teidän omaisuutenne, tahtovat turmella ja tappaa ruumiinne ja heittää sielunne ennen aikojaan tulikivijärveen --- Sellaisen tavaran takia myytte elämänne ja sielunne helvettiin.” 

Ida Manninen eli Ida Oksan Suomeen lähettämistä kirjeistä muutama on vielä tallella. Mahdollinen mies Idalle saattaisi olla: Gösta Edmund Oksa, koti/syntymäpaikka: Orimattila, kuoli 14.8.1935 keuhkotautiin San Franciscossa 36 vuoden ikäisenä, vaimo jäi kaipaamaan. Nämä tiedot ovat: Suomen Merimieskirkon aikakauslehti "Merimiehen Ystävä"  joka on julkaissut merimiespappien lähettämiä tietoja ulkomailla kuolleista merimiehistä. Suomen Sukututkimusseura laati 1940-luvun puolivälissä vuosien 1882-1942 tiedoista aakkosellisen kortiston. Kortistoa voi käyttää Kansallisarkistossa ja se siirrettiin syksyllä 2002 tietokoneelle Suomen Sukututkimusseuran toimesta.

Jaakko Mattilalla oli veli Juho ”John” Mattila (rakennusmies, s. 16.7.1891 Tyrnävä, k. 5.5.1972 Portland Oregon USA, lapseton), joka muutti Amerikkaan 1918 metsätöihin Tyrnävältä ja hänellä oli 25 dollaria mukana rahaa. Juho saapui Ellis Islandiin 18.2.1918 26 vuoden iässä naimattomana. Juho pakeni punaisten pidätyksi Tyrnävältä Yhdysvaltoihin.

Jussi oli ilmoittanut maahantuloasiakirjoihin, että hänellä on ystävä Fiina Hankanen 228 E. 67 str. New York (Fiina on syntynyt 13.12.1892, ja k. 29.8.1979 ja asui Skandia, Marguette, Michigan) ja A. Nikander 335,5 Granite St. Quincy Massachusetts. Jussi oli liittynyt United Finnish Kaleva Brothers & Sisters Lodge #23 Portlandissa Oregonissa kesäkuun 17 1953 ja hän asui vaimonsa Hadyn kanssa 3404 N Minnesota Avenuella. Portlandiin Jussi oli muuttanut Quincy:n Massachusettista.

Hady on merkitty kotiäidiksi ja hän on syntynyt Raahessa Suomessa 25.10.1893. (Nämä tiedot on saatu Amerikkalaiselta sukuseuralta Finnish - American Historical Society of West www.finamhsw.com ja http://www.ellisisland.org/).

Reino Keron kirjassa Suomalaisina Pohjois-Amerikassa mainitaan Yhdistyneistä Kalevan Veljistä ja Sisarista näin: "Kalevalaiset on ollut salaseura, jonka toiminta nimenomaan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana on kuitenkin ollut tarjolla kaikille suomalaisille. Tämä järjestö ei ole ollut ainoa amerikansuomalainen salaseura. Suomalaisilla teosofeillakin lienee ollut muutama salainen osastonsa, joista kuitenkin vain New Yorkissa toiminut Vipunen oli pitkäikäinen. Vapaamuurareillakin oli siirtolaismaailmassa roolinsa." Jussi oli ehdottanut Toivolle, että hän tulisi Amerikkaan ottolapseksi, mutta Toivo ei ollut lähtenyt. Toivo Mattila sai Sodankylään viestin Jussi sedästään Amerikasta, että Jussin on kuollut. Jussi oli Amerikasta lähettänyt kirjeitä veljelleen Jaakolle.

Laivan nimi oli Bergensfjord, jolla John Mattila tuli Norjasta, joka lähti Kristiania Akershusista Norjasta. Tämä laiva oli rakennettu Norjan ja Amerikan linjalle 1913. Laiva myytiin Home Linjalle Panaman lipun alle 1946 ja laiva nimettiin Argentiinaksi. Tämän jälkeen laiva myytiin Zim Linjalle Israeliin 1953 ja laiva nimettiin Jerusalemiksi ja laiva nimettiin Aliya:ksi 1957. Lopulta laiva romutettiin Italiassa 1959. Laivassa oli 1200 paikkaa matkustajille niin, että 100 ensimmäisessä luokassa, 250 toisessa luokassa ja kolmannessa luokassa 850 paikkaa.

John Mattilan puoliso oli Mary K, Mari Mattila, s. Oulu, Kastelli, k. 9.4.1948 Portland. Tässä pari John Mattilan kirjettä siskolleen: Jouluk 29 – 46 Portland Ore Siskoni Anni kiitän sinua ja poikaanne Eskoa niin sisältörikkaasta kirjeestä jonka sain joku aika takaperin. Terve olen taasen olin jo työssäkin 3 viikkoa takaperin mutta olemme joululomalla. Minulla oli paljon touhua viime viikolla en tahtonut keritä mihinkään mutta eilen 26 pnä tätäkuuta minä sain valmistettua 2 pakettia sinulle ja tänään vein ne postiin niissä on yhtä ja toista ne painoi yhteensä 30 paunaa minä panin alhaisen arvon niille sillä kun jotkut ovat panneet todellisen arvon niin niitä on avattu matkalla ja tietenkin on jotakin joutunut hukkaan se on suurta liikettä kun katselee siellä lähetyspaikalla on siellä laatikoita. Esko on vissiin jo lähtenyt pois luotanne. En nyt muuta tällä kertaa. Onnellista uutta vuotta ja hyvää Joulua vaikka se on jo jäljessä päin. Toiste lisää kun on enäppi aikaa olen kylpeen lähdössä löysin meidän kaksi
kuvaa kun hain kirje kuorta ja niihin on Mari kirjoittanut takapuolelle vissiin meinannut johonkiin lähettää veljesi John.

 ______________________________________________________

 

John Mattila Heinäkuu 24 1948 3404N Minnesota Ave. Portland 12 ORE U.S.A. Tervehdin Siskoni Anni ja Perheesi. Oli kerrassaan odottamain yllätys kun sain kirjeen sinulta Anni sisko en voi sanoilla kuvata sitä liikutusta pakkaa käsi vapiseen. Olen elänyt täällä yksinäni tietämättä mitään minun omaisistani toistakymmeneen vuoteen ja olen ikään kuin unhoittanut. Sinulta olen saanut useita kirjeitä Helmiltä ja Matilta ja yhden veljeltäni Jaakolta. Ja on minussa herättänyt veljesrakkauden joka on ehkä hyvä tässä minun tilassani. Minä olen ollut naimisissa ja minun vaimo kuoli viime huhtikuun 9 p:nä äkkiä aivohalvaukseen menimme yhdessä sairaalaan katsomaan naapurin isäntää ja vaimoni Mari jäi sille reissulle se oli niin paha isku minulle, sillä Mari oli niin hyvä ja kaunis vaimo. Hän oli syntynyt Kastellissa kolme kilometriä Oulusta Muhokselle päin ja tullut Amerikkaan 16 vuoden vanhana. Meillä on oma
talo jossa minä nyt asun yksin olen jo oppinut olemaan yksin meidän kyökki välineet on viimeistä mallia kaikki, toimii automaattisesti. En ole ollut paljoa työssä sitten Marin kuoleman jälkeen olen voinut niin haluttomasti mitään yrittää, sillä aina ajattelen että elämä on turhuutta. Koittakaa ymmärtää vaikka tähän on tullut virheitäkin. Niistä Suorsan Jaakosta Tikka Marista Kaikkosen Almasta enkä kenestäkään niistä Tyrnäväläisistä ole kuullut mitään 25 vuoteen sillä he asuu siellä Atlandin rannikolla ja minä täällä Tyynen meren rannalla. Vai on siellä kanssa juoppous suuressa mittakaavassa niin se on täälläkin täällä juo kaikki minäkin otan joskus lasin olutta. Nyt minulla on selkä kipeä tänä aamuna nostin tuolia niin rouhasi niin pahasti etten ole päässyt ulos ollenkaan ei se ole ensi kerta sillä minä olen täällä työmaalla loukkaantunut pahasti monta kertaa. On ollut viikon päivät niin polttavan kuuma ettei tahdo voita olla missään Olen minäkin joskus ajatellut käydä siellä Suomessa mutta en ole tehnyt vielä mitään päätöstä. Turhaa Esko pelkää että Suomen kieli unhoittuu sillä meillä Suomalaisilla on paljon taipumusta puhua Suomea kun me tapaamme toisiamme. Olin justiina lukemassa kirjettäsi tuli naapurin emäntä katsomaan ja halusi tietää mitä siinä on annoin kirjeen hänelle mutta ei ymmärtänyt yhtään sanaa. Koitin hänelle
tulkita niin lähelle kun osasin hän on americalainen ja hän oli vaimoni paras tuttava Kyllä Anni se sinun kirje oli tullut pian 6 päivässä. Kirjoita Esko myös setälle olis hauska tietää mielipiteesi ja ole hyvä poika. Parhaimmat terveiset Eskolle Jaakolle ja Annille. Setä Kaikki uutiset on tervetulleita ja vaikka
vanhemmatkin asiat. Amerikan Yhdysvallat John ja Hady Mattila

Äitini isän suku Volotiset

Ilomantsi on Pohjois-Karjalan vanhin pitäjä ja on ollut kylänä jo 1300-luvulla. Siitä erosivat 1500-luvulla kappeleiksi ja sitten pitäjiksi Pälkjärvi, Tohmajärvi, Liperi, Pielisjärvi ja Repola, 1700-luvulla Eno ja 1900-luvun alussa Tuupovaara. Fidnan sivuilla www.fidna.info taulukossa nimellä on Stefan Volotinen, b. c. 1750, Sonkaja, Ilomantsi, eli Volotisten isälinja on siis I1 ja Kalevi Wiikin kirjassa todetaan: "I1 miehiä voidaan nimittää 'skandinaavisiksi'".

Äitini DNA haploryhmä on U5. Äitini äiti on Hilja Juhontytär Kukkonen s.  13.4.1910 Ilomantsissa ja hänen äitinsä Ida Antintytär Varis s. 10.3.1880 Ilomantsi ja hänen äitinsä Elli Ristontytär Ikonen s. 26.6.1844 Ilomantsi, Tokrajärvi ja hänen äitinsä Beata Petterintytär
Hassinen s. 14.1.1804 Ilomantsi, Tokrajärvi ja hänen äitinsä Magdalena Ristontytär Eteläinen s. 29.11.1771 Ilomantsi, Luhtapohja ja hänen äitinsä Carin Heikintytär Kuivalainen s. 5.1.1747 Ilomantsi, Patrikka ja hänen äitinsä Lisa Pehrintytär Karvonen s. 1717 Ilomantsi. Hän on asunut Luhtapohjassa poikansa Antin ja miniän Elisabeth Bengtisen luona, sitten ovat muuttaneet Sonkaja 25:een.

Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjassa "Sukunimet" (Otava 2000) todetaan Karvonen sukunimestä, että on mahdotonta erottaa nimiä Karvanen, Karvinen ja Karvonen toisistaan...
Muinaisilla saksalaisilla on ollut nimikanta Garva- joka sisältyy mm. nimiin Garuward ja Garufrid.

Volotiset ovat ortodoksista sukua katso lisää www.ort.fi Volotisilla on sukuseura, jonka perustava kokous on ollut 5.7.1969 Ilomantsin kirkonkylässä Kansallistalolla kansanedustaja Mikko Volotisen toimesta. Nykyään sukuseuraa vetää puheenjohtajana Seppo Volotinen. 

Volotisen suvun sukukirja valmistui vuoden 2011 sukukokoukseen mennessä.

Lauri Saloheimon (e. Berner, nimi muutettu 1906) kirjassa "Pytingin poika" on sivulla 84 tällainen tarina Volotisista: "pogostan isossa pappilassa ja sieltä pyörähti rattailleni Augusta-täti Airio, kuusissakymmenissä kulkeva, puhelias ruustinna. Siinäpä tarina luisti solkenaan. Hänen ehdotuksestaan vaihdoimme hevosen syöttöpaikankin Multimäen Volotisille säännöllisesti käyttämämme Marjovaaran Kuokkasen majatalon sijalle." Lauri Saloheimon kirja "Karhun purema ruukinhoitaja" ilmestyi 1967. Siinä Lauri kuvasi isänsä Aksel Berner-Saloheimon elämää. Laurin poikia ovat Matti ja Veijo Saloheimo Vielä 1800-luvullakaan ei syrjäkylillä ollut opetusta järjestetty, mutta kirkonkyliin alettiin näihin aikoihin perustaa kiertokouluja. Niissä oli osattava esimerkiksi katekismus ulkoa. Tilalliset maksoivat lastensa opetuksesta kaksi kappaa viljaa per maatila ja tilattomat viisi hopeakopeekkaa. Veijo Saloheimon kirjassa "Pohjois-Karjalan asutusmuodot 1600-luvulla" Joensuun korkeakoulun julkaisuja vuodelta 1971 löytyy mielenkiintoista asiaa mm. Ilomantsista ja "Tyrjänsaari Koitereen lasku-uoman niskalla kuului vuonna 1500 Mekrijärven lääniin. Taloluku pysyi suunnilleen samana 1700-luvulle asti, jolloin alkoi jyrkkä nousu. Isonjaon aikaan kylä oli levinnyt varsin laajalle, mutta neljä vanhinta taloa oli tiheänä ryhmänä saaressa. Viides, edellisten kanssa 1600-luvun aikainen, löytyi isossajaossa Kivilahdesta, ilmeisesti sinne siirrettynä ahtaasta saaresta. Näiden viiden talon joukosta erottuu jo 1600-luvun alkupuolella Hukkala, jonka isäntänä oli Volotisen suvun kantaisä Volotka Rondinen."

Äitini äidin suku, Kukkoset

Äidin puolelta mummoni Hilja Volotinen oli omaasukua Kukkonen ja oli samoja Kukkosia kuin Ilomantsin Heikki Kukkosella s. Ilomantsissa 19.6.1759 (talollinen Sonkajassa) oli mm. seuraavia lapsia Henrik, s. 1.8.1789, kappalainen; ottanut sukunimen Renqvist, k. 5.11.1866. Ja myös Iisakki Kukkonen, s. 27.12.1808, k. 1.12.1878. Tämä Henrik Renqvistin veli oli Iisakki Kukkonen talollinen Sonkajassa 8 (Tuomarila). Iisakki Kukkosen vaimo vihityt Ilomantsissa 25.6.1830 Riitta Kupiainen. Iisakilla ja Riitalla oli lapsia mm. Juho Kukkonen, s. 4.6.1853, torppari, k. 6.5.1913. Juho Kukkonen oli torpparina Tokrajärven Sikopurossa 3 (Kuivala). Toinen Juho Kukkosen vaimo oli Iida Varis, s. Ilomantsissa 10.3.1880. Juho ja Iida Kukkosen lapset Otto Johannes s. 2.9.1908 ja mummoni Hilja Kukkonen s. 13.4.1910. Myöhemmin Juho Kukkosen kuoltua Ida Kukkonen avioitui Erik Penttisen kanssa.

Gertrud Aulénin "Kristinuskon voittokulku, lähetyshistoria" (Suomen Lähetysseura, Helsinki 1927), jonka lisäosassa K. A. Paasion kirjoittamasa "Suomen Pakanalähetystoimi" mainitaan
mummoni Hilja os. Kukkosen (Ilomantsista) kaukainen sukulainen Henrik Renqvist sivulla 455, josta tämä lainaus: "Renqvist itse alkaa varojen keräystoiminnan lähetyksen hyväksi 1846 (huippusaavutus 1853 - 545 ruplaa). Mutta hänen kirjallinen toimintansa lähetyksen hyväksi on alkanut paljon aikaisemmin. Hänen julkaisemistaan 60 kirjasta käsittelee jo ensimmäinen (suomennos v:lta 1815) juutalaistytön kääntymisestä ja 1827 ilmestynyt Kristityksi kääntynyt Muriaani on suoranainen lähetyskertomus, 1840 luvulla ilmestyy alkupuoli hänen suomentamastaan kirjasta: Historia Pakanain kääntämisestä ja kääntymisestä sekä 1853 hänen teoksensa Kristityn velvollisuus pakanoita kohtaan." 

Hilja os. Kukkosen äiti oli Ida Varis ja Idan isä oli Antti Mikonpoika Varis, talollinen Sonkaja n:o 39, s. 8.9.1834 Ilomantsi, Sonkaja. Antti Variksen puoliso: Vihitty 28.11.1860 Ilomantsi Elli (Elin) Ristontytär Ikonen, s. 26.6.1844 Ilomantsi, Tokrajärvi. Vanhemmat: Krister Pekanpoika Ikonen, s. 22.7.1822 ja Beata Hassinen, s. 12.1.1807 Ilomantsi, Sonkaja, k. 12.7.1865 Ilomantsi, Sonkaja. Vihitty 31.7.1843 Ilomantsi. Elli Varis os. Ikonen, Ida Kukkonen os. Varis ja Hilja Kukkonen Antti ja Elli Variksen lapset: Cecilia s. 3.5.1862, Beata s. 25.2.1865, Anna s. 1.9.1867, Maria s. 10.3.1871, Antti s. 13.4.1874, Risto s. 22.1.1877 ja Iida s. 10.3.1880.

Mummollani Hiljalla oli vanhempi veli Otto Kukkonen. Otto Kukkonen on ollut värikäs persoona, joka toimi Viipurissa kirjakaupan myyjänä. Hän toimi myöhemmin kirjamyyjänä/edustajana liikkuen ympäri Suomea kuplavolkkarilla. Otto Johannes Kukkonen , kirjaedustaja, s. 2.9.1908 Ilomantsi, k. 29.9.1963 Turku. Muuttanut: 14.9.1925 Helsinkiin ja sieltä Viipuriin 12.1.1932. Puoliso: Toini Karin Antintytär Hiltunen, Kukkonen , s. 25.5.1905 Viipuri. Lapset: Raimo Kalevi s. 17.8.1932 Viipuri.  

Henrik Renqvist on kirjoittanut viinan kauhistuksesta mm. ”Wiinan kauhistuksen” nimisivulla (präntätty J. Frenckellin ja Pojan tykönä 1835) Renqvist perustelee ehdottoman raittiuden vaatimuksensa. ”Ensin, Sen ylellisen juomisen suhteen, kuin se turmelee sielun ja ruumiin, hävittää talon, tavaran ja kunnian ja saattaa juomarin perheenkin viheliäiseen tilaan sekä sielun että ruumiin puolelta. Jonka Ruotsin maan kirkko ja rovasti Wigelius on saarnassa selittänyt, 1 sunnunt. kolminais. Toiseksi, Sen kohtuullisen ryyppäämisen suhteen, kuin sekin turmelee terveyden, lyhentää iän ja saattaa kuoleman omaksi, ja kuinka ei ole ruoka - ryypyistäkään hyödytystä, ei terveydelle, ei ruumin vahvistukselle eikä tavaralle, vaan vahinko kaikin puolin. Kolmanneksi, Sen keittäminen, kaupitteleminen ja juottamisen suhteen, kuin tämä myrkyllinen ja paljon pahennuksen saattava juoma sen kautta juotavaksi toimitetaan,
avitetaan ja levitetään. Neljänneksi, Kuinka tätä viinan kauhistusta pitää ruvettaman mies mieheltä pois hävittämään koko maasta.”

Lapsena Heikki Kukkonen oli Ilomantsin kirkossa saarnaa kuullessaan todennut: "Rahvas toisin elää, pappi toisin saarnaa", mutta hän löysi ristiriidan omasta sydämestään ja pelästyi. Hän oli Oulusta ostanut pari hengellistä kirjaa kotiväelle tuomisiksi, mutta toinen niistä, Arthur Dentin "Totisen kääntymisen harjoitus" (tämä kirja on edelleenkin saatavilla EV. Lut. Herätysseura r.y:n julkaisemana), löi häneen omaan sieluunsa elinikäiset merkit. Tuo kirja paljasti, että häneltä puuttui elävä usko. Heikki heräsi vakavaan huoleen sielustaan, sillä hän tunsi olevansa kadotettu. Heikki sanoi äidilleen: "Emme äitirukka, tällä keinoin koskaan pääse taivaaseen." Johon äiti oli vastannut: "Eihän sitä tiedä ennenkuin kuoltua, mihin tullaan." Mutta pojasta tuntui kovin pahalta, sillä olisi pitänyt tietää jo täällä. Ystävien rohkaisemana hän valmistui 28 vuotiaana papiksi ja muutti Kukkonen sukunimensä Renqvistiksi, koska hän tahtoi olla "puhdas oksa totisessa viinipuussa".

Kun hän siirtyi papinvirkaansa Liperiin, hän huomasi joutuneensa sangen pimeään Karjalaan. Laajassa pitäjässä oli vallalla tietämättömyys, taikausko ja paheellinen elämä. Uuden apulaispapin laskelman mukaan kaksi kolmesta pitäjän miehistä oli juoppoja, ja vain neljäsosa täysi-ikäisistä seurakuntalaisista osasi lukea. Sairaskäynneillä hän ei keskustellut vain sairaan kanssa, vaan otti sielunasiat puheeksi koko talonväen kesken. Jokaisessa kodissa, mihin hän poikkesi, hän esitti kysymyksiä, piti hartauksia ja polvirukouksia. Vähitellen hedelmät alkoivat näkyä. Renqvistin kolmantena virkavuotena herätykset levisivät yli koko seurakunnan. Toisista pitäjistäkin tuli kansaa hänen jumalanpalveluksiinsa ja seuroihinsa, varsinkin miesväkeä ja nuorisoa. Seurauksena oli myös tapojen korjautuminen. Yksinomaan hänen uuttera kirjallinen työnsä tuotti noin 60 teosta, pääosaltaan käännöksiä (esim. Viinan kauhistus). 1840-luvun alussa renkvistiläinen herätys levisi voimakkaana koko Laatokan-Karjalaan sekä pohjoisessa Ilomantsiin ja lännessä Mikkelin tienoille.”

Osmo Durchman & Lotte Reenpään kirjassa Kukkonen, Renqvist Reenpää suku sanotaan lisäksi näin Henrik Renqvististä: ”Svartholman vankilan saarnaaja 1826. Sortavalan kappalainen 1835. Kuollut Sortavalassa 1866. Seurakuntalaiset pystyttivät hänelle hautapatsaan 1887 ja 1943
pystytettiin muistomerkki hänen pappilansa paikalle Sortavalassa. Sodan jälkeen pystytettiin uusi muistokivi vuonna 1953 Ilomantsin kirkon kupeelle.” Vuonna 1835 Henrik Renqvist sai kappalaisen paikan Sortavalasta. Hänen huolenpitonsa lapsista näkyi siinä, että hän perusti Sortavalaan 89 pyhäkoulua. Renqvistin rukous ja työ ei ollut turhaa Sortavalassa, sillä jo seuraavana vuonna hänen muuttonsa jälkeen alkoi ihmisiä herätä.

Renqvist kirjoitti niistä: "Täällä on Herran armo saanut paljon ihmisiä hätään syntiensä tähden, niin ettei enää ole monta kylänpäätä, jossa ei joku tai joitakuita olisi huolissaan asiastaan. Muutamissa kylissä on puoliksi, jos ei enemmänkin katumuksen murheessa." Renqvistin kappalaispappila oli tavallisesti lauantaista sunnuntai-iltaan ja monesti maanantaihinkin miltei täynnä opastusta ja sielunhoitoa etsiviä ihmisiä. Hän keskusteli heidän kanssaan, kuulusteli heitä, piti seuroja ja rukoili polvillaan heidän kanssaan. Tätä työtä varten hän rakennutti omilla varoillaan seuratuvan. Herätys ei pysähtynyt Sortavalan kaupunkiin, vaan levisi Pälkjärvelle, Jaakkimaan, Tohmajärvelle, Ilomantsiin ja kauemmaksikin.

Ilmari Salosen kirjassa Henrik Renqvist II Otava 1931 sanotaan Renqvistin vanhuudesta Sortavalassa: ”Vanhuudenväsymyksestään huolimatta Renqvist ponnisteli toisessakin työssä, Langhansin laajan lastenpostillan suomentamisessa. Tällä työllään hän toivoi lähestyvän poismenonsa varalta saavansa kokoon varoja vaimonsa ja tyttärensä eläketurvaksi. Kuten ennen on mainittu jäi tämä laaja työ kesken. Muuan silminnäkijä on antanut seuraavan kuvauksen vanhasta Renqvististä tämän liikkuessa ratsain sairasmatkalla tiettömällä takamaan taipaleella: ”Ihanteelliselta näytti tämän kirjoittajalle tuo ratsastava vanhus hevosen selässä, sadetakki hartioilla, ripityslaukku kainalossa. Unohtumattomat olivat ne hetket kuin sai tuota kunnon vanhusta nähdä ja kuulla sairaan luona. Tuossa sairaan vieressä istuu hän hopeainen liperi kiillellen kaulassa. Vakaasti ja lempeästi hän puhuu. Lempeä on hän neuvoissaan ja varoituksissaan. Näkyy selvään, että hänellä on suuri huoli sairaan sielun tilasta. Hän koittaa kaikin tavoin sairasta taivuttaa. Hän veisaa virren värssyjä, sovittaen selittää niitä sitten sairaalle. Hän kantaa, polvilleen laskeutuen sairaan vuoteen viereen, hartaassa rukouksessa sairaan asian Herran kaikkien armahtajan eteen.”

Alvar Renqvistin juhlajulkaisussa 15.2.1928 Otava, Alvar Renqvistin täyttäessä 60 vuotta on Ernst Lampén kirjoitus Alvar Renqvistin savolaisuudesta sivulla 75 alkaen, josta seuraava lainaus: "Yleisesti tunnustettuahan on, että Pohjois-Karjala on savolaisten siirtomaata. Vaikka se jäikin Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Venäjälle, siis karjalaisten haltuun, kansoittui se hyvin hitaasti. Rintamaan karjalalaiset kävivät siellä vain riistaretkillään. Silloin kaskenpolttajat savolaiset rupesivat tunkeutumaan maahan. Kreikkalaiskatoliset karjalaiset joutuivat kohta vähemmistöön, vaikka heillä olikin hallussaan multaiset vesistöjen rannat. Savolaiset kapusivat tapansa mukaan mäkien rinteille, joissa oli lääniä vaikka mitä myöten ja joilta ei sopivia halmemaita puuttunut. Kaikkein omituisinta oli, ettei valtakuntien raja heitä ollenkaan tuntunut estelevän. Vuosien 1601 ja 1613 välillä, jolloin Pohjois-Karjala vielä kuului Venäjälle, muutti yksin Tavisalmen pitäjästä (Kuopiosta) 256 perhettä tänne. Se merkitsee jo pientä kansainvaellusta, sillä kullakin perheellä oli ainakin 8 lasta. Sitä pidetään vieläkin keskinkertaisena avioliiton satona Karjalan ja Kajaanin saloilla...

Niin rajua oli tämä siirtyminen Savosta Karjalaan, että Kustaa II Aadolf kauhistui ja lähetti
ankaran käskyn Itä-Suomen linnojen haltijoille, että heidän piti ankarasti rangaista tällaisia siirtolaisia ja tehokkaasti estellä heitä karkaamasta pois valtakunnasta. Kirje lähetettiin lokakuussa 1613. Kun raja sitten Stolbovan rauhan kautta v. 1617 aukeni selki selälleen, ei siirtymistä enää ollut mikään estämässä. Näihin aikoihin lienevät Kukkosetkin lentäneet Savosta Karjalan Ilomantsiin. Kukkosia on nimittäin aina asunut Savossa."

Samassa Alvar Renqvistin juhlakirjassa Osmo Durchman kertoo Ilomantsin Kukkosista näin: " Sukunimi Kukkonen tavataan jo keskiajalla. Niinpä siinä tuomiossa, jolla Pohjois-Suomen laamanni Sune Sunenpoika tammik. 13. (jn octaua epyphanie Dominj) 1441 "stru" Birgitta Klauntyttärelle tuomitsee puolet kalavedestä Vola- ja Sulkavajärvissä Kangasalalla ja sakottaa R(u)okolan Erkkiä kalastuksesta tässä puoliskossa, mainitaan todistajana mm. Eskel Kukkoynen. Heinäk. 19./26.1462 tavataan Pälkäneellä lautamies Laurens Kvkkoyn (Kåckoi) ja samassa yhteydessä Kaepi Kwkalasth (Kukkolan kylästä, Jalkanen, Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, s. VI). Lokak. 2. 1466 tavataan todistajana Peter Kukkon aff Asikala. 1500-luvun keskipaikkeilla Kukkonen-nimeä tavataan myös Etelä-Hämeen pitäjien erämaassa Rautalammilla, jossa Haapaniemessä ja Armisvedellä 1564 oli Kukkos- (Kuckoi-)nimisiä tilallisia (Kallio, Savolaisia sukuja ja sukunimiä, s. 8).

Samoihin aikoihin on sukunimi levinnyt kautta koko Savon ja Pohjois-Karjalan kuuluen tämän maakunnan 'suursukujen' siihen ryhmään, jonka jäsenluku v. 1890 sukunimitilaston mukaan vaihteli 500-1.000 edustajan välillä. Savonlinnan läänin nimismieskunnissa oli 1571 Kukkos- (Kuckon-, Kuckoinen-, Kuckainen-) nimisiä verotettuja Visulahdella 2, Pellosniemellä 3, Juvalla 8, Rantasalmella 6 ja Tavisalmella 2; Säämingissä sensijaan ei yhtään (Gebhard, Savonlinnan läänin oloista vuoteen 1571, s. VIII). Ilomantsin Kuuksenvaarassa (Meskonvaarassa) tavataan 1689 ja 1696 tilallisena Samuel Kukkonen (S. V. A. 9762:1171; 9790:1092). Vuosien 1696-1721 väliltä puuttuu tilikirjoja ja 1722 v:n maakirjassa, joka on pahasti tärveltynyt, ei ole ketään Kukkos-nimistä mainittu. Seuraavana vuonna 1723 on Sonkajan kylän viimeisen 16. talon omistajana Olli Kukkonen, josta polveutuu 6. polvessa Alvar Renqvist."

Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan "Sukunimet" (Otava 2000) on mainittu Kukkonen sukunimestä mm. näin: "... on Jouko Vahtola (1980) päätynyt vanhojen lähteiden perusteella pitämään muinaissuomalaisen henkilönimen Kukko lähtöseutuna Hämettä. Esim. Pirkkalassa esiintyy Kukkolan talo ensimmäisistä verokirjoista alkaen. Hämeestä nimi olisi muuttajien mukana joutunut Karjalaan."

Veijo Saloheimo kirjassaan "Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620, Viipurinkarjalaisten sukunimien esiintyminen muualla Suomessa ja lähialueilla liikkuvuuden mittarina" Suomen Sukututkimusseuran juhlajulkaisuja 57, 2006 mainitaan mm. näin: "Kukko ja Kukkonen kuulunevat yhteen. Savitaipaleen Hevosojalla asui 1571 Heino ja Joutsenon tulevalla kirkolla Martti Kukko, Viipurissa Mauno, Vesilahden Suonolassa Jaakko ja Heikki Kukko. Vuonna 1590 asui Mikko Kukko Kivennavan Rantakylässä, Niilo Muolaan Taaperniemessä, Paavo Pällilässä sekä Heino Kukkonen Uudenkirkon Kukkolassa... Kukkosia asui 1543 kaksi Haanusta, Paavo ja Pekko Antrean Kukkolassa... Hankasalmen Armisvedellä asui 1571 Lasse, Laukaan Haapamäessä Paavo, Pihtiputaan Kolimassa Antti, Multian Vekkueella Matti sekä Ähtärissä Juho ja Paavo Kukkonen. Paavo karkasi 1601 Värmlantiin Gräsmarkin Långnäsiin ja Olli 1598 ensin Mikkelistä Orsaan, josta hänet passitettiin Amerikkaan...Vuonna 1613 Kurkijoen Elisenvaarassa Olli Kukkonen."

Katso video sukukokouksesta http://www.youtube.com/watch?v=5KAvPmyV4vI

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän penttijuhani kuva
Pentti Mattila

Tässä on video Jaakko Mattila pojan Toivo Mattilan hautajaisista Rovaniemellä...

https://www.youtube.com/watch?v=p79VgoKgdmE

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset