Pentti Mattilan blogi Kaikki on mahdollista...

Oskari Tokoi

Antti Oskari Tokoi (s. 15.5.1873 Kannuksessa ja kuoli 4.4.1963 Leominster Massachusetts, Yhdysvalloissa) oli suomalainen poliitikko, toimittaja ja Suomen työväenliikkeen alkuvuosien keskeisiä vaikuttajia. Oskari Tokoi ”Maanpakolaisen muistelmia” (Tammi 1947), jossa mainitaan sivulta 144 alkaen, että Suomen Ammattijärjestö oli perustettu v. 1907. Siihen kuului 19 ammattiliittoa. Ammattiyhdistysliike Suomessa, sillä ensimmäiset ammattiyhdistykset oli perustettu jo v. 1886. Suurlakossa 1905 saatu voitto oli antanut innostusta, rohkeutta ja varsinkin itseluottamusta. Suomen työnantajaluokka oli vanhoillista ja itsevaltiudestaan kiinnipitävää eikä tahtonut ottaa kuuleviin korviinsa työväenjärjestöjen vaatimuksia, vielä vähemmän ryhtyä tasa-arvoisiin neuvotteluihin, niiden edustajien kanssa. Ammattijärjestöjen työ muodostui tästä syystä pakostakin paikallaan polkemiseksi; pieniä voittoja seurasivat aina tappiot. Kun viimeksi oli käyty ja hävitty kirjaltajien suuri lakko ja kun lisäksi järjestön puheenjohtaja oli käytöksellään saattanut itsensä huonoihin väleihin laajojen joukkojen kanssa, heräsi Ammattijärjestön edustajakokouksessa v. 1912 kysymys uuden puheenjohtajan valitsemisesta. Oskari Tokoi valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Vuoden 1918 tammikuussa oli työväki ottanut hallitusvallan käsiinsä ja senaatin jäsenet oli vangittu. Sosialidemokraattisen puolueen muodostama vallankumouskomitea antoi julistuksen, jossa ilmoitti ryhtyvänsä muodostamaan uutta hallitusta. Kullervo Manner muodosti uuden hallituksen. Kaikki Svinhufvudin hallituksen jäsenet pakenivat Helsingistä. Svinhufvudin ja Saksan hallituksen välillä tehdyn sopimuksen mukaan tulivat saksalaiset sotajoukot ensin maaliskuussa Ahvenanmaalle ja myöhemmin Hankoon, Tammisaareen ja Loviisaan. Punaiset hävisivät kansalaissodan ja iso joukko pakeni Venäjälle. Kansanvaltuuskunta pakeni Pietariin, joka oli täydessä sekasorrossa, sillä Neuvostoliiton Kansankomissaarien Neuvosto oli muuttanut Moskovaan. Brest-Litovskin rauhan jälkeen Saksan lähettiläällä kreivi Mirabachilla, oli suuri sananvalta Neuvostoliitossa silloin. Näissä rauhanehdoissa mainittiin, että Neuvostohallituksen oli luovutettava Suomi Saksan valvontaan. Kansanvaltuuskunnan jäsenten saavuttua Venäjälle sanottiin heille, että Brest-Litovskin rauhansopimuksen mukaan Neuvostohallituksen oli pakko vaadittaessa ottaa suomalaiset pakolaiset kiinni ja luovuttaa heidät Saksan välityksellä Suomen hallitukselle. Kansanvaltuuskunta Venäjällä ollessaan päätettiin lakkauttaa ja tilalle perustettiin Suomalaisten Pakolaisten Keskuskomitea.

Näiden tapahtumien jälkeen Oskari Tokoi pääsi Muurmannin Suomalaiseen legionaan, joka oli perustettu Muurmannissa olevien englantilaisten joukkojen toimesta Leninin suostumuksella vapauttamaan Suomi saksalaisista miehittäjistä, mikä ei toteutunut, koska Neuvostohallitus koki sen uhkaksi ja se lakkautettiin. Tämän seurauksena Tokoi pääsi englantilaisten upseerien toimesta Englannin kautta Kanadaan, josta takaisin Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa hänet ilmiannettiin anargistina, mutta todisteiden puuttuessa vapautettiin. Muu perhe tuli Moskovasta Suomen kautta Yhdysvaltoihin, jossa vaimo pian kuoli. Avioitui amerikkalaisen kanssa, jonka kanssa vieraili vaimon seurakunnassa. 

Lainaus sivulta 355: "Rakkaudesta ja kunnioituksesta aatteitani ja harrastuaksiani kohtaan Eva seurasi mukana lähes kaikkialla puhujamatkoillani ja jopa hartaanakin kuunteli suomenkielistä ohjelmaa, jostaymmärtänyt montaakaan sanaa. Mutta lunnollisesti hän ei tällöin voinut löytää sitä sielun ravintoa, jota kaipasi, vaan hänen oli etsittävä sitä omankielistensä keskuudesta. Puolestani minun oli suotava samaa huomaavaisuutta vaimoni harrastuksia kohtaan. Se olikin minulle paljon helpompaa sen vuoksi, että osaisin kohtuullisen hyvin kieltä ja ymmärsin sitä niin, että saatoin nauttia englanninkielisestä ohjelmasta ja ymmärtää heidän puheitaan, olinhan joutunut Suomen avustamisasiassa puhumaankin amerikkalaisille heidän omalla kielellään. Tällöin Eva oli ollut korvaamattomana apuna puheiden muokkaamisessa.

Eräässä suhteessa Evalla oli vastaiseen kehitykseeni varsin huomattava vaikutus. Hän oli syvästi uskonnollismielinen: ei kiihkoileva ja teeskentelevä, uskollaan kersakaileva ja valmis tuomitsemaan toisia, vaan nöyrä, kaikkia palveleva, anteeksiantava ja kaikille hyvää tarkoittava.

Minulla ei ollut mitään erikoisia vastaväitteitä Evan uskonnollisia mielipiteitä vastaan, mutta siitä huolimatta tunsin salaista levottomuutta seikan johdosta. Olinhan kylläkin kasvanut rauhallisessa maalaiselämässä, jossa uskonto on kaiken perusta ja pohja. Mutta osittain ehkä siitä syystä, että minuun oli lapsena istutettu uskontoa pakkovallalla ulkoisena velvollisuutena eikä sisäisenä kutsumuksena, minuun oli jäänyt jonkinlainen kammo uskontoa kohtaan. Maailmalla olin joutunut kosketuksiin kokonaan toisenlaisen elämän kanssa, joka oli yhä enemmän vieroittanut uskonnosta. Ja myöhemmin, ruvettuani ottamaan osaa Suomen työväenliikkeeseen, uskonto tuli työnnetyksi yhä enemmän taka-alalle ja kaikki huomio kohdistuisi yhteiskunnallisiin parannuksiin.

Vaikka Suomen sosialidemokraattisen puolueen ohjelmassa uskonto oli tunnustettu yksityisasiaksi ja jokaisen omantunnonasiaksi, sitä kuitenkin oli pidetty tarpeettomana, jopa vaarallisena ja vahingollisenakin. Varsinkin alkuaikojen agitaatiossa pantiin suurempi paino uskonnon ja kirkkojen hävittämiselle kuin yhteiskunnallisille uudistuksille. Käsitettiin, että uskonto ja kirkko olivat kaikkien yhteiskunnallisten parannusten esteenä, joten sen raivaaminen tieltä oli tärkeimpiä tehtäviä.

En tosin ollut koskaan kuulunut kiihkoilijoihin, jotka ankarimmin ja julkisimmin taistelivat kirkkoa ja uskontoa vastaan, mutta sittenkin vuosikymmenten kuluessa käsitys uskonnon tarpeettomuudesta oli syöpynyt syvälle mieleeni. Vaikka en sitä suorastaan ollut vihannut enkä pitänyt niin vaarallisenakaan kuin monet kiihkeimmät, niin sittenkin minusta oli tuntunut, että se joka tapauksessa on eräänlaista nukuttavaa ja eksyttävää liikettä.

Amerikankin suomalaisessa työväenliikkeessä katkerimmat taistelut oli käyty uskontoa, kirkkoa ja papistoa vastaan, ja siltä taholta oli myöskin tämän työväenliikkeen kimppuun ankarimmin hyökätty ja kaikkia keinoja käytetty liikkeen nujertamiseksi.

Mielessäni kalvoi sellainen tunne, että olin kulkeutumassa vaaralliselle pinnalle, joka lähenteli luopiomaisuutta ja petosta entistä vakaumustani ja julkista toimintaani kohtaan. 

Mutta toiselta puolen Evan elämässä, sanoissa, teoissa ja koko olemuksessa oli jotain vastustamatonta, johon mitkään aikaisemmat väitteeni ja ennakkoluuloni uskonnoista eivät sopineet. Olinhan Eva seurannut minua kaikkialle arvostelematta ja omaksunut yhteiskunnalliset käsitykseni sellaisina kuin olin ne esittänyt. Hän puolestaan toivoi, että vastaisin samalla mitalla ja seurasin häntä myös kirkkoon, jossa hän tunsi saavansa itselleen sitä hengenravintoa, jota hän elämänsä ohjeeksi tarvitsi. Täytyihän minulla, hän sanoi, olla rohkeutta ottaa selkoa, mikä uskonnossa on oikeaa, mikä väärää, ja hylätä se, mikä on paha, mutta hyväksikäyttää se, mikä hyvää on...

Epäillen ja arkanakin menin vaimoni kanssa kirkkoon, enemmän velvollisuuden tunnosta häntä kohtaan kuin omantunnonkutsusta. Se oli amerikkalainen congregational-kirkko, jonka jäsenistö etupäässä kuului ns. keskiluokkaan. Pappi oli vielä suhteellisen nuori, ensimmäisen maailmansodan veteraani, joka nuorena koulupoikana oli vapaaehtoisesti liittynyt armeijaan ja tavallisena sotilaana taistellut amerikkalaisten joukkojen mukana eturintamilla Argonnen metsissä koillis-Ranskassa ja sodan jälkeen suorittanut tutkintonsa Harvardin teologisessa seminaarissa. 

Hänen puheensa oli minulle uutta, sellaista, jota en ennen ollut kuullut suomalaisessa kirkoissa. Hän ei sanan varsinaisessa merkityksessä saarnannut vaan puhui: opetti kuulijoitaan yksinkertaisin ja selvin esimerkein. Hän ei toisessa kädessään kantanut lain ankaria tauluja, joissa ihmisiä uhataan helvetillä ja iankaikkisella kadotuksella. Hänen esittämänsä käsitys ja kuva Jumalan olemuksesta ja vaikutuksesta ihmiseen oli ymmärrettävä eikä sokeasti uskottava..."

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/09/02/oskari-tokoi-kuolemantuomion-saanut-paaministeri#media=98399

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Julkaisin vuosi sitten täällä Puheenvuorossa Oskari Tokoin kirjeen isosedälleni Kalle Hämäläiselle. Tuon kirjeen ja muita vanhoja papereita vein viime vuonna Työväen Arkistoon, josta ne löytyvät Kalle Hämäläisen arkistona.

http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2371...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset