Pentti Mattilan blogi Kaikki on mahdollista...

Tulevan uran valinnan vaikeus nuorena

Monet suorittaa useita tutkintoja, koska ei löydy sitä omaa alaa ja uraa. Tämä ei ole uutta, sillä olen lukemassa Eliel Vestin kirjaa "Sakari Topelius elämänkerrallinen kuvaus" (WSOY 1906), jossa sivulta 47 alkaen mainitaan: "Kaiken sen toisinaan aivan vallattomankin hilpeyden alla, jolla Topelius esiytyy ikätoveriensa parissa ylioppilasvuosinaan, aaltoo kuten aikaisemmin viitattu vahva pohjavirta syvällistä vakavuutta. Varsinkin uskonnollinen kysymys kiinnittää hänen mieltänsä yhä voimakkaammin vuosien vieriessä, ja ilmeiset ovat hänen ajan pietistisistä liikkeestä saamansa herätykset. Etenkin Lauri Stenbäck, joka kuten Topelius itse kertoo palasi pakolliselta poissaololtaan 'palavana pietistinä, täynnä leimuavaa innostelua ylioppilaselämän pahoja tapoja vastaan'... Useat hänen ylioppilastovereistaan astuivat Stenbäckin, J. J. Östringin ja K. K. von Essenin tavoin n.s. heränneitten riviin, ja hänen oma sisarensa sai väkevää vaikutusta...

Kun äiti ja sisar kevätlukukauden alussa 1839 käyvät häntä tervehtimässä Helsingissä... hän mietiskelee jättääkkö valmistukset lääkärinalalle ja ruveta papiksi. Hänen tämänaikainen kirjeenvaihtonsa ennenmainitun ystävän Olavi Helanderin, sittemmin Pietarsaaren kappalaisen, kanssa valaisee kysymystä aijotusta muutoksesta tulevaisuudensuunnitelmissa. Helander, joka itse oli liittynyt heränneisiin, lähettää Topeliukselle vallan avomielisesti sellaisen tervehdyksen, että tämä on 'tiellä kadotukseen'. Topelius vastauksessaan moittii ankarasti pietistien tuomitsemishalua, mutta myöntää samalla sydämensä olevan liikutetun uskonnon totuuksista. Hän rupeisi ehkä itse papiksi, lisää hän. Ja ystävä kehottaa häntä hartaasti tottelemaan kutsuvaa ääntä sydämessään. Mutta Topelius epäröi, sillä hänen on vaikea päättää antautuuko jumaluusopilliselle alalle. ... Opinnot itsessään kyllä häntä huvittivat, mutta hän tuntee yhä selvemmin, että kiinteästi yhdistävää rengasta puuttuu opittujen tietojen ja tulevaisuuden vaatimusten väliltä. Lääkärinura, joka odottaa kandidaatitutkinnon suoritettua, ei häntä houkuttele. Mitä elämä häneltä pyytää? hän kysyy. Hän tahtoisi vaikuttaa ja toimia, taistella ja voittaa, uhrautua jonkin suuren ja ikuisen aatteen hyväksi - itsekieltämyksen aate, jonka hän oli kohdannut jo lapsuudessaan, esiytyy nyt hänelle välttämättömänä ehtona kaikelle hedelmää tuottavalle pyrkimykselle...

Topelius, joka siihen asti ja edelleenkin kodista saamansa avun kautta oli vapaa taloudellisista huolista, arveli kuitenkin jo tulleensa siihen ikään, jolloin hänen piti voida kokonaan pitää itse huolta toimeentulostaan. Avonainen toimi Helsingfors Tidningarissa näytti hänestä tässä suhteessa tarjoavan eräitä mahdollisuuksia - olihan sanomalehtikirjailu ollut jo hänen lapsuutensa pikku haluja - ja hän kääntyi siis lehden oimistajan, kirjakauppiaan ja kirjanpainajan ym. K. O. Vaseniuksen puoleen tarjoten tälle palveluksiaan. Topelius ei vielä silloin ollut lainkaan julkisuudessa tunnettu. Toveripiireissä tosin tiedettiin että hänellä oli 'sievä kynä' sekä että hän 'kirjoitti värssyjä oikein sujuvasti ja hyvin', mutta ainoa kirjallinen ansio, johon hän voi viitata, oli käsikirjoitus yllämainittuun esitelmään Pohjanmaasta, joka tosin todisti huvittavasta kirjoitustavasta, vaan jota ei voinut kutsua sanomalehtikirjoitelmaksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaseniukselle oli 'huvittavuus' kuitenkin puheenaolevassa tapauksessa pääasia; hän oli ilmeisesti tyytyväinen siihen mitä oli saanut kuulla nuoresta runoilijanalusta, asiasta sovittiin, ja sittenkun Topelius joulukuussa 1841 oli hiukan avustanut lehden toimituksessa, otti hän yksin sen johdon seuraavan vuoden 1842 alusta. Omasta puolestaan hän piti tätä sitoutumista julkisen sanan palvelukseen vain vallan tilapäisenä. Hän ei aavistanut tulevansa sidotuksi Helsingfors Tidningariin sen päätoimittajana kokonaisen 19 vuoden ajaksi, ja vielä vähemmän että hän miltei viime hetkeensä saakka pysyisi kylvömiehenä sillä alalla, jolla hän nyt otti ensimmäiset tottumattomat askeleensa...

Emilia Lindqvist oli mukana - nuori runoilijamme tuli näinä harvoina päivinä yhteisten huomioitten, yhteisten pikku seikkailujen ja keskinäisten ajatustenvaihtojen kautta neitosta lähemmäksi kuin ennen kokonaisen vuoden mittaan... Niin, Emilia Lindqvist oli hänen seppeleensitojattarensa... Mutta kesällä 1842 Topelius tekee käänteen asiassa. Hän jättää parin kuukauden ajaksi Helsingfors Tidiningarin kesätoimituksen ystävän Fr. Cygnaeuksen hoteisiin ja kiiruhtaa kotiin. Ja tällä kertaa hän saa haluamansa varmuuden, linnoitus antautuu täydellisesti ja ikuisesti, ja kihlaus julaistaan eräänä heinäkuun päivänä sukulais- ja ystäväpiirin keskuudessa. Topeliusta, joka toistaiseksi oli vain vähän huomattu sanomalehtikirjailija, ei suinkaan pidetty minään edukkaana kosijana - koko lempikauppa täytyi jättää tulevaisuuden varaan - mutta yksikolmattavuotiaan morsiamen vanhemmat näkivät hänessä hyvän pojan ja uutteran, innostuneen tulevaisuudenmiehen eivätkä puolestaan aluksi vaatineetkaan sen enempää...

Ja Kirjallisuudenseuran harrastuspiiristä hän myöskin sai aiheen siihen väitöskirjaan, jonka hän laati tohtorinarvon saavuttamiseksi. Tämä hänen tohtoriväitöksensä perustui nimittäin suureksi osaksi Kalevalantutkimuksiin sekä käsitteli Muinaissuomalaisten tapoja avioliittoa solimittaessa. Ajan tavan mukaan latinaksi laadittuna se tarkastettiin kesäk. 17 p 1847, jonka jälkeen Topelius, sittekun hänen näytteensä oli hyväksytty, sai tohtorinhattunsa promotsionissa kesäk. 22p. 1847 (Väitöskirjan täydellinen nimi kuului: De modo matrimonia jungendi apud Fennos quondam vigente eli Muinoin suomalaisilla käytännössä olleesta tavasta avioliittoa solmittaessa)... Topelius palaa osittain tähän aineeseen vielä kolme vuotta myöhemmin esitelmässään Nainen muinais-skandinavisten ja -suomalaisten kansojen keskuudessa, jonka hän piti toukok. 1 p. 1850 viimeisessä siitä kirjallisten iltamain sarjasta, jonka joukko nuorempia yliopistonopettajia ja muita asianharrastajia oli pannut toimeen...

Keisari Nikolain käydessä poikineen Suomen pääkaupungissa maalisk. 15 p. 1854. Korkeakoulumme sai silloin mitä sillä ei ollut ennen ollut, opetustoimen - tosin vielä ylimääräisen - isänmaan historiassa, ja sen ensimmäiseksi hoitajaksi oli Hänen Majesteettinsa, kanslerin esityksestä, nimittänyt Topeliuksen. Palkkio määrättiin 1000 hopearuplaksi vuodessa sekä maksettavaksi kanslerin käyttövaroista. Virka oli toistaiseksi mieskohtainen, mutta kuitenkin tunnustus ei vain yksityiselle miehelle, vaan yhtä paljon Suomen kansalle, sen yliopistolle, sen menneisyydelle ja sen tulevaisuudelle...

Topelius valittiin toukok. 22 p. 1872 yliopiston vararehtoriksi, jonka jälkeen kesäk. 3 p. 1875 seurasi hänen vaalinsa sen rehtoriksi kolmivuotiskaudeksi 1875-1878...

Hän on edistyksen mies kasvatusopin alalla kuten niin monessa muussakin asiassa, mutta juuri sen vuoksipa hän tahtoo tunkeutua ajan opetuslaitoksen perustukseen saakka. Ja tämän perustuksen hän huomaa monessa suhteessa tyydyttämättömäksi. Hän palaa tähän kysymykseen usein, etenkin Helsingin Kasvatusopillisessa yhdistyksessä, jonka jäseneksi hän tuli sitä perustettaessa keväällä 1864, ja sen aikakauskirjassa, joka rupesi ilmestymään 1865 ja jonka toimitusvaliokuntaan hänet heti valittiin. Koulu on, hän terottaa, säilyttänyt paljon keskiaikaisia traditsionejaan siinä suhteessa, että se työskentelee yksipuolisen järkisivistyksen hyväksi, sen sijaan kuin siveellistä, tahdon ja mielenlaadun sivistystä laiminlyödään."

Sakari Topeliuksen e-kirjoja voi käydä lukemassa: http://www.gutenberg.org/browse/languages/fi#a6545

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset