Pentti Mattilan blogi Kaikki on mahdollista...

Suomalaisia Brasiliassa

Olen lukemassa Betty Ahvenainen-Salinin kirjaa ”Donna Bettynä Brasiliassa” (WSOY 1966), jossa hän kertoo lapsuudestaan Hämeenlinnassa, kouluaijoistaan Mikkelissä, opintomatkastaan Wieniin, jossa sai valmistaa kisällinnäytteenä iltapuvun itselleen Romanian tulevalle kuningattarelle, prinsessa Helenalle, sekä sota-ajan kenttäsairaalakokemuksistaan Petsamossa. Iso muutos oli muutto Brasiliaan siskonsa luokse, jossa aloitti kotiompelijattarena Rio de Janeirossa, myöhemmin hän perusti menestyvän oman ompelimon. Hänestä tuli Copacabanan Golden Roomin muotimaailmassa tunnettu nimi. Hänen ystäväpiiriinsä kuului miljonäärejä, elokuvatähtiä, slummien ja intiaanikylien asukkaita jne. Hän kertoo lukeneensa paljon Raamattua ja teki Brasilian slummialueilla avustustyötä työnsä ohessa, josta hän kertoo myös kirjassaan.

Lainaan sivulta 86 alkaen kertomusta Matto Grosson intiaanikylässä: ”Jo pitkän aikaa oli halunnut tehdä matkan Keski-Brasiliaan Matto Grosson osavaltioon. Olin jo useita vuosia hyvin varakkaan rouvan, Donna Sandran, joka oli intiaanipäällikön tytär tästä valtiosta. Päällikkö oli kuollut vuotta aikaisemmin ja nyt Donna Sandra tahtoi yhdessä miehensä kanssa lähteä tervehtimään sukuaan tuodakseen samalla äitinsä Rioon. Iloni oli suuri kun sain kutsun tulla mukaan matkalle. Paperisota vei aikansa, kuten tavallisesti. Toistakymmentä erilaista rokotustakin oli otettava. Mutta kun kaikki oli kunnossa, kiipesimme yksityiskoneeseen, joka käänsi nokkansa kohti pohjoista. Taivas oli pilvetön ja sääennustus lupasi hyvää ilmaa. Olen paljon lentänyt etelävaltiossa, mutta lentomatka kauas pohjoiseen sademetsissä asuvien intiaanien keskuuteen tuntui sentään aika uskalletulta. Luotin kuitenkin Donna Sandraan, joka oli kuusitoista ikävuottaan viettänyt kotiseudullaan. Hän oli yksi intiaanipäällikön kuudestatoista lapsesta. Ensimmäinen laskumme tapahtui Bello Horizontessa. Täytettyämme polttoainetankkimme jatkoimme matkaa Goiasin osavaltion yli Matto Grosson pääkaupunkiin Cuibaan. Tämä alle sadantuhannen asukkaan kaupunki oli jo intiaanien asuma-aluetta. Viivyimme siellä pari päivää papereittemme tähden… Donna Sandran syntymäkoti, suuri maatila, sijaitsi Juruena-joen rannalla autiolla tasangolla aarniometsän keskellä lähellä Bolivian rajaa. Tietysti ei kaupungissa eikä pienessä kyläpahasessa ollut sellaista ylellisyyttä kuin lentokenttää, ja niin meidän koneemme oli muutamia kierroksia tehtyään laskeuduttava suurelle maissipellolle… Kun olimme aikamme raahanneet tavaroitamme pitkin peltoa, saavumme lopulta leveän joen tuntumaan. Sen rantaa pitkin kulkien tulimme taloon, jonka edessä seisoi arviolta parisataa miestä, naista ja lasta meitä odottamassa…

Lähetyssaarnaajaan ja hänen vaimonsa tapasimme myöhemmin uudestaan, kävimme heidän vaatimattomassa majassaan. Siellä oli suuria kääröjä Amerikasta saapunutta tavaraa, lääketarpeita, siteitä, instrumentteja, kangasta ym. Rouva oli aikoinaan valmistanut sairaanhoitajaksi ja oli korvaamaton tuki miehelleen. – Tunnemme olevamme täällä kotonamme, kertoilivat lähetyssaarnaajat. Epäonnistuminen intiaanien ja muidenkin alkuasukasheimojen keskuudessa johtuu siitä, että vieras tulija asettuu heidän yläpuolelleen erikoisasemaan eivätkä he pidä siitä. Vaikeuksia meilläkin oli alussa, mutta Xugun isä, suuri päällikkö, alkoi luottaa meihin. Kun hän ja hänen perheensä kääntyi kristinuskoon, alkoi työmme menestyä. Työkenttämme on laaja ja käymme monien päivämatkojen päässä. Yritämme olla auttamassa, kun on kysymyksessä esim. vaikea synnytys tai sairaat tarvitsevat hoitoa. Kulkeminen viidakoissa on hidasta ja vaikeata, mutta ei lainkaan niin vaarallista kuin sivistyneessä maailmassa luullaan. Lähetyssaarnaajat kertoivat, että eri intiaaniheimot eroavat suuresti toisistaan sekä tapojensa että luonteensakin puolesta. Kun voittaa heidän luottamuksensa, saa heistä uskollisia ystäviä… - Uskon ja evankeliumin sanoman he ottavat vastaan lapsen lailla, jatkoi lähetyssaarnaaja. Minulla on täysiverisiä intiaaneja apulaisinani. He ovat älykkäitä eivätkä pelkää mitään. Heidän työnsä on jo tuottanut suurta siunausta. On täällä ollut myös joitakin amerikkalaisia työntekijöitä, mutta työ on ollut heille liian vaikeata ja ilmasto rasittavaa, ja niin he ovat palanneet takaisin. Me olemme jo vanhoja ja voisimme lähteä kotiin eläkkeelle, mutta emme viihtyisi enää muualla, sillä olemme olleet täällä liian kauan. – Miten opitte tämän kielen? Minusta tuntuu, että kaikki puhuvat eri tavalla. – Kyllä kielen oppiminen usein oli vaikeata, se on totta. Suurimman kiitoksen ansaitsee Xugun isä. Hän oppi nopeasti lukemaan ja kirjoittamaan ja alkoi sitten opettaa meitä ja niin pääsimme vähitellen perille eri heimojen kielistä. Uuden testamentin olen vaimoni kanssa kääntänyt neljän heimon kielelle ja sitä luetaan ahkerasti. Eivät läheskään kaikki ihmiset osaa lukea, mutta he kuuntelevat mielellään, kun toiset heille lukevat. Kirkkoa meillä ei ole. Tällaisessa kylässä pidämme jumalanpalvelukset ja rukoushetket ulkona tai sateen sattuessa suuremmissa majoissa. Kuulijakuntamme, jotka tulevat uskomattoman pitkien ja vaivalloisten matkojen päästä, tilaisuudet ovat aina juhlahetkiä...

Tämän päivän Penedo, suomalainen siirtokunta noin 150 km Sao Paulon tietä lounaaseen, on ollut monen Brasilian kävijän kirjoitusten aiheena... Paljon on muuttunut näiden kahdeksantoista vuoden aikana, jotka olen seurannut Penedon kehitystä. Aikoinaan tänne saapunut vanhempi suomalaispolvi on uurastanut lujasti ja lopultakin saavuttanut hyvät elämisen mahdollisuudet. Suomalaiset perheet ovat kouluttaneet lapsensa opettajiksi, taiteilijoiksi, insinööreiksi, arkkitehdeiksi... Tunnetuin Penedon suomalaisista lienee käsityönopettaja Maija Valtonen. Hänet voidaan hyvin lukea taidekäsityön uranuurtajiin koko Brasiliassa. Hän tuli Suomesta Brasiliaan v. 1937 vain tutustuakseen siirtokuntaan ja vähän muuhunkin elämään maassa. Mutta matkallaan hän tutustui Penedon jo aikaisemmin saapuneeseen teknikko Niilo Valtoseen, meni hänen kanssaan naimisiin ja niin alkoi talon rakentaminen... Senhor Toivo Uuskallio, siirtokunnan perustaja ja isä, puuhailee yhä ketterästi puutarhassaan ja istutensa parissa. ”

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset